Sunnuntaisekoilua

Taas on postaus ollut työalla pitkin iltaa ja siltikään en saa mitään ulos ennen puoltayötä millään. Noh, ehkä se ei ole niin justiinsa. Kyllä muuten taas viikonloppu hujahti ohi todella vaihdilla. Ja ihan hassua, että periaatteessa tehtiin lähtöä reissustakin viikko sitten... miten päivät nykyään menee niin käsittämättömän nopeasti?! Muistatteko, kun joskus ala-asteella esim. kesäloma tuntui aina loputtoman pitkältä?! Siis se pari kuukautta oli oikeasti ihan verrattavissa melkeen kouluvuoteen ja nykyään joku pari kuukautta on yksi silmänräpäys. Tääkin on varmaan sellainen ikäkriisioireilu, mutta totesinpahan vaan... Ehkä parempi vaan suunnitella aina kaikki reissut tosi pitkän ajan päähän, koska ei se odottamisaika sitten kuitenkaan ole niin pitkä. Pitäisi ehkä muuten alkaakin suunnittelemaan jotain kivaa kesäksi, kun vaan keksisi, että mitä.

Mutta mutta, asiaan eli sunnuntain touhuiluihin. Tänään aamulla nukuin reippaasti puoleenpäivään, jonka jälkeen suunnattiin Annan, Vivven ja Nooran kanssa brunsseilemaan Fazerille. Parikymppiä maksava lysti sisältää runsaan buffetin kaikkea mahdollista hyvää (erityismaininta pikkucroissanteille), mutta ainakaan omalla syömismäärälläni hinta on aika kova ja ei ihan viitsi joka viikonloppu samaa harrastaa. Tänäänhän itseasiassa ehdin jo kävellä koko Fazerilta ulos, kunnes Vivve soittaa perään, että maksoitko jossain välissä -kato hemmetti! Hups... :D Noh, en ehtinyt vasta kun ovesta ulos, joten ei ollut pitkä matka takaisin hoitamaan tuokin pikkujuttu. Vaarallista, kun voi tuollein hoitaa maksun jälkikäteen...


Brunssilta kiirehdin vielä päivänvalon aikaan vanhalle kämpälle tekemään loppusiivoukset ja viemään roskat, koska arkisin siihen ei vaan ole aikaa. Viime kerralla yritin samaa iltasella ja tottakai kaikki sähköt oli jo katkaistu, eikä tosiaan kämppään tullut lainkaan valoja mistään. Hirveän kiva oli silloin yrittää siivoilla. Itseasiassa nytkin vessan pesu toimi lähinnä kännykän valolla, mutta muuten sai onneksi ihan kivasti katsottua paikat luonnonvalossa läpi.

Tavallaan jotenkin tosi surullista muuttaa pois, koska tuo kämppä oli tosi kiva... etenkin talviaikaan. Kesällähän se oli kuuma kuin mikä, mutta jotenkin tällein tammikuussa ei sitä ihan kauheasti tule mietittyä :D No jooh, parempi näin. Säästöä vuokraan ja sitä rataa. Ja Vililläkin on kivemmat lenkkeilymahdollisuudet Töölössä. (Terkut muuten lukijalle, joka oli siskooni jokunen päivä sitten aamulenkillä törmännyt ja Vilin tunnistanut... terveiset tuli perille :D )


Ne jotka Instagramia seurailee varmaan ovatkin jo suurimman osan kuvista nähneet, mutta kuitenkin... Tänään oli vuorossa tämäkin kiva aktiviteetti, nimittäin toisen pyörän polkeminen uuteen kotiin. Ja siis ei hemmetti oli kyllä vaarallista touhua!! Kesä renkaat ja tuo ilma, tervemoi vaan, olen elossa juuri ja juuri. Sen verran monta kertaa meinasi pienessäkin käännöksessä mennä pyörä kumoon, ettei mitään järkeä... 

Tässäkin asiassa olen niin kateellinen hollantilaisille, kun ne vaan voi pyöräillä ympäri vuoden joka paikkaan eikä niillä ole edes mäkiä... Epistä. Tosin oli kyllä aikamoinen luottamuskysymys mennä viime viikonloppuna F:n pyörän kyydissä joku 15min matka  keskellä yötä, kun ne ajaa siellä kuin hullut.. Mutta kai siihenkin tottuu. Niiiiin ja tosiaan tällä omalla pienellä päiväpolkaisulla olin varustautunut tosi fiksusti sukkahousuilla ja nilkkureilla. Mikäs siinä -10 asteen pakkasessa pyöräillessä :D




Ja jottei nyt liikaa aiheessa pysyttäisi, sain viime viikon lopulla pienen paskahalvauksen, kun en löytänyt MISTÄÄN mun tutkintotodistuksia! Inkeri aloitti juurikin Haaga-Heliassa liiketalouden opinnot ja oli sitten jostain kursseista puhetta ja alettiin vertailemaan Assin ja Hellin kieliopintojen määrää. Noh, pakkohan ne pisteet oli jostain pystyä tarkastamaan, kuten omista papereista, mutta niitä ei niin vaan löytynytkään. Ehdin ottaa jo loppuviikosta kouluun yhteyttä ja kysyä miten saan uudet, jos en vanhoja löydä, mutta thank goooood ne löytyi lopulta. En kerennyt kuin varaston kertaalleen kääntää ympäri, kunnes palasin takaisin kirjahyllylle ja ravistelin joka ikisen kansion ja kirjan läpi, ja sieltähän ne putosi omassa kansiossaan sekä todistukset, että opinnäytetyö riparivalokuvakansion välistä :D

Facessa asiaa panikoidessa Annakin oli aikaisemmin kommentoinut oman yo-todistuksensa aikoinaan löytyneen vauvakuvien seasta... Eli jos siis ikinä mitään todistuksia hukkaatte, kattokaa ne valokuvat hei :D


Mutta tällaista siis tänne tälle viikonlopulle... Alkuviikosta voisi yrittää väsäillä postauksen Hollannin lopuistakin kuvista ja esitellä vaikka kaikki kivat ostokset, joita reissusta tuli tehtyä. Palaillaan niihin :)

--
Translation: 
#Sunday brunch with girls at Fazer's.
#Cleaning up the old flat and biking my another bike to new home... Lucky to be alive!!! Finnish winter is quite shitty to do that with summer wheels I can tell. Just one more thing to be jealous at Dutchies... They don't even have hills there!!!
#Lost and found. My diploma. (If you know the feeling when u have lost something important and cannot let it be before finding it... that was it about.)
#Coming soon: rest of the NL pics and some shoppings...

Kommentit

  1. Must on ainaki kiva et nää postaukset ilmestyy joskus puolen yön jälkeen. Onpahan ainakin mitä lukea aamukahvin lomassa :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti

LV vachetta-nahan käsittely