Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Koska syksy.

Kuva
... niin kesäisiä kuvia. Niinkin kaukaa kuin kesäkuulta. Kesä meni itsellä pitkälti töissä, joten mitään sen kummempia lomia ei juuri tullut vietettyä. Nämäkin kuvat itseasiassa työpaikan tilaisuudesta, jossa olin markkinoinnin puolesta kuvaamassa. Skumppalasin kera tietenkin ;) Kesän alussa tuli tosiaan reissattua sinne Kroatiaan viikoksi ja seuraavat lomapäivät osuivat sitten heinäkuulle pitkän Hollannin viikonlopun myötä. Ja siinä se olikin tämä kesä tiiviissä paketissa. En kyllä edes muista milloin viimeksi olisi ollut näin surkeat ilmat Suomessa, jotenkin tuntui koko kyseinen vuodenaika jääneen välistä, kun ei saanut minkäänlaisista helteistä kiinni. Siinä vaiheessa ei siis juuri haitannut toimistolla istua. Joskin on niitä kesiä ollut aikaisemminkin, kun on ei lomaa ole juuri ollut... sitähän se viime kesäkin ole, mutta jotain tästä kesästä puuttui. En tiedä onko se lopulta se sää vai sitten vain jokin mielentila.  Lapsena kesät tuntuivat aina ihan käsittämättömän pitkiltä.