SO LONG | Days of V 2.0

Maanantaita! Aloitin päivän syömällä "aamiaiseksi" pizzan... eikös se niin mennyt, että syö aamulla kuin kuningas ja illalla kuin kerjäläinen tai jotain vastaavaa? Itsellä usein tuppaa menemään tuo juuri päinvastoin. Ärsytti vaan, kun kaupassa ei ollut mitään mitä lähdin sieltä hakemaan, joten lopulta nappasin pakastepizzan ja kotona päätin tehdä sen heti. Kahvia ja pizzaa, nam nam.  Joskin erilaisia kahvi-ruoka-yhdistelmiä tuli maisteltua myös Moccamasterin pressitilaisuudessa Kaapelin kahvifestareilla, enkä nyt esim heti olisi osannut yhdistää limaista kalaa ja kylmää kahvia... mutta kyllä se ihan toimi. Tosin mitä tuollaisiin 'näyteannoksiin' tulee, ainahan ne toimii paremmin kuin hyvin, mutta jos nyt kotona alkaisin kokkailla jotain semiraakaa kuhaa jollain majoneeseilla ja tarjoisin sitä kylmän kahvin kanssa, voisi vatsanväänteet olla ihan omaa luokkaansa. Jätetään nuo yhdistelmät siis ammattilaisille. Muita ammattilaisille jätettäviä hommia on

Kävin viikonloppuna la-su pikavisiitillä Lahdessa ja otin perjantaina pitkästä aikaa mustan Longchampin Roseaun käyttöön. Oikeastaan syksyllä käytin sitä todella paljon, kun asioilla liikkui, mutta nyt on viime aikoina ollut käyttölaukkuina joko LV:n Neverfull (sinne mahtuu kaikki mahdollinen ja vähän päälle - paras mm. uimareissuilla) tai Eva (iltalaukku niillä lukuisilla baarireissuilla). Talvella jotenkin tietoisesti välttelee sellaista ylimääräistä kaupungilla hengailua, mutta näin taas kevään tultua se on yllättävän kivaa ja tämän kokoiselle laukulle on tarvetta. Kuten aikanaan t ässä postauksessa asiaa selvensin, ihastuin laukun yksinkertaisuudessa myös tuohon kultaiseen kiinnitykseen, mutta pidemmällä juoksulla noiden kantokahvojen pituus on maailman turhauttavin. Etsinnässä olikin vuosi takaperin jokin toisenlaisen musta laukku, jonka saisi pidemmällä hihnalla myös olalle tai crossbodyksi, mutta budjetin ollessa tiukka päätin sitten yrittää jotain hieman luovempaa ratkais

Postauksen otsikko viittää äsken 23.57 lähteneeseen työhakemukseen, jonka viimeinen hakupäivä oli tänään (huomasin ilmoituksen pari päivää sitten, eli ehkä saan anteeksi), ja muistuttaa vahvasti niistä kymmenistä samoilla kellonlyönneillä palautetuista koulutehtävistä viimeisten vuosien aikana. Paineen alla sitä vaan tekee parhaiten, joskin tuollaiset nettijärjestelmät ovat aina hieman riski kaatuessaan, mutta tämä nyt ainakin lähti kiitettävästi eteenpäin. Sen viime viikolla käymäni työhaastattelun 'paikan' olisin itseasiassa tavallaan saanut, mutta koska kyseessä on ehkä hieman liian yrittäjähenkinen projekti (eli ei mikään suora kk-palkkainen työ), tuntuu vahvasti siltä, että sanon sille ei kiitos. Jonkun verran kuitenkin lohduttaa, että niitä töitä näyttää taas pikkuhiljaa olevan enemmän markkinoilla, joten ehkä tää tästä jossain vaiheessa riemuksi muuttuu. Sitä odotellessa :D Ja sillä aikaa tehdään sitten kaikkea muuta. Kuten nautitaan keväästä ja vietetään kavereiden

Viikonloppuna on kaverin kolmekymppiset, joten lahjan pohtiminen on taas ollut tapetilla. Siitä tuli mieleeni viime vuoden puolella 30 vuotta nuoremmalle tapaukselle hankkimani, tai ennemminkin, tekemäni lahja, joka periaatteessa toimisi ihan minkä ikäiselle synttärisankarille tahansa. Unisieppari - ja tässä tapauksessa tuollainen miniversio, koska lahjan saajakin oli vain muutaman kuukauden ikäinen. Tuollaisen väsääminen on todella helppoa (ohjeet isompaan versioon löydät tästä postauksesta ) ja käytettävissä väreissä ja materiaaleissa vain taivas on rajana.  Tämän unisiepparin saaja oli siis pieni tyttö, ja koska äidin lemppariväri sattuu olemaan turkoosi, oli myös suurin osa kaikista vauvan tarvikkeista vaunuja myöten valittu tätä väriä myötäillen. Mielestäni unisiepparissa tuollainen vaalea väri on jotenkin kaikista rauhoittavin, mutta persoonallisuutta toin siihen turkoosilla verkolla ja tyttömäisyyttä vaaleanpunaisilla helmillä. Ystäväni kesäisillä vauvakutsuilla tulevalle

Kello on puoli kaksi ja katson Netflixiin ilmaantunutta Backstreet Boys dokkaria, jota pojat viimeisimmällä kiertueella kovasti mainostivat. Itse keikat kävin katsomassa sekä Helsingissä, että Damissa . Anyhow, kuvittelin dokkarin olevan huomattavasti enemmän musiikkipainotteinen, mutta jotenkin leffa on oikeasti aika karu kuvaus noista kahdestakymmenestä vuodesta... Tai että ihan katsomisen arvoinen ehdottomasti jokaiselle yhtäänkään bändistä kiinnostuneelle, mutta ei tosiaan kyseessä mikään liian iloinen pätkä. Niin sitä fanit on saaneet sen pumpulisen kuvan vuosista median pehmittämänä ja todellisuus on lopulta ihan jotain muuta. Mutta kyllä leffan mukana silti laulaa saa, ettei sen suhteen tarvitse pelätä :D Mutta mitäs muuta kuin Netflixiä... Vaikka kotia. Siinä missä tällä hetkellä mennään aika pienellä budjetilla, olen pikkuhiljaa koittanut kasata tuosta huoneesta itselleni mieluista, ja vaikka nykyisen kämppiksen kanssa ihan ok toimeen tulen, en malta odottaa sitä aikaa, e