Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2015.

Babyshowerit.

Kuva
Kesään on mahtunut jos jonkinlaista ohjelmaa, on ollut synttäreitä, häitä, ristiäisiä (häitä ja ristiäisiä) ja sitten oli myös babyshowerit. Lukioaikojen paras ystäväni synnyttää elokuun alkupuolella ensimmäisen lapsensa, joten kutsu yllärishowereiden järkkäilyihin tuli tämän siskolta kesäkuun puolella. Ja niin ne yllärit sitten järkättiin, heinäkuun 12.päivä Tampereella. Ja kyllähän se tuleva äiti olikin yllättynyt :) Luonnollisesti tässä iässä facebook on jo useamman vuoden ajan täyttynyt jos jonkinlaisista hää- ja vauvauutisista, mutta oikeastaan niistä läheisimmistä ystävistä vasta ihan muutama on tähän 'tilaan' itsensä saattanut. Toisaalta, nyt nämä pari vauvallista (tai tulevaa sellaista) kuuluu kyllä niihin tyttöihin, jotka jo silloin lukioikäisinäkin olivat ehdottoman varmoja, että lapsia haluavat. Tällä näiden juhlien päätähdellä oli jo lukiossa jonkinasteen vauvakuume, ja ruotsalaisista tennispelaajia fanittaneena kulki tämä toivelapsi nimellä 'Daniel Bo

Suomen Chicago & Bus Burger

Kuva
"Brändäyksessä on tärkeintä tunnejäljen jättäminen" , kuten Pirjo Heikkilä joskus menneellä kaudella HHU:ssa totesi, samalla avautuen Lahdelta saamastaan kutsusta kaupungin kasvoksi kampanjaan, jolla rakennetaan Lahdelle mainetta kivana matkailukaupunkina: "Ymmärrättekste, että mä vihaan sitä paikkaa?! Mä en halua, että kukaan ihminen menee sinne!" (Lähde/video: Nelonen HHU ) Lahti - Suomen Chicago*. Olen itse asunut Lahdessa ensimmäiset 20 vuotta elämästäni, kunnes lukion jälkeisen välivuoden päätytyttyä pakkasin kamat ja muutin Helsinkiin. Sinne jäin, kunnes ulkomailla opiskelujen takia piti kirjat laittaa Suomessa johonkin ihan jo sosiaaliturvan takia, joten päätin ne sitten siirtää äidin luo Lahteen, sama kai se missä on kirjoilla. Sain tuon toimenpiteen myötä postissa 'Tervetuloa Lahteen'-kirjeen, joka tarjosi mm. ilmaisen kiertoajelun ympäri 'uuden kotikaupunkini'. Jätin kuitenkin väliin. *"Lahti on Suomen Chicago" - 1960

Landella.

Kuva
Vajaa pari viikkoa sitten suunnattiin pariksi viikoksi meidän 'mökille', eli edesmenneen papan vanhalle lapsuudenkodille, joka sittemmin on lähinnä toiminut sellaisena kesäkohteena. Paikka, joka lapsuudesta tuo mieleen serkkujen kanssa vietetyt kesät ja muutamat juhannukset ja ulkovessan. Talossa on kyllä ihan toimiva oikea sisävessa, mutta lapsena muistan, että käytiin aina siellä ulkona, kun kerta niitä pönttöjäkin oli kaksi...vähän niinkuin joskus Onnelan naisten puolella oli yksi koppi kahdella pöntöllä. Melkein ainakin sama. Kyseessä ei siis ole mikään luksuslomapaikka luonnon keskellä, vaan oikeasti sellainen paluu useampi kymmentä vuotta taaksepäin keskelle korpea, josta on sittemmin kadonnut kaikki palvelut ja elämää on lähinnä kesäisin. Tai siltä se ainakin tuntuu. On sinne talolle kyllä viety telkka ja vissiin vhs-videotkin (?), mutta periaatteessa paikka huokuu todella vanhaa aikaa. Talo lämmitetään kamiinoilla ja suihkuakaan ei ole - peseytyminen hoidetaan saun

Synttärileivonnaisia.

Kuva
Edellisessä postauksessa vilahtelikin jonkun verran synttäreilleni väsäämiä pieniä ruokajuttuja, ja koska olen maailman laiskin leipoja, menen yleensä sieltä mistä aita on matalin sen tylsimmän vaiheen kanssa. Kaikista kivoin vaihe on tietenkin se koristelu, mikä ehkä onkin syy, ettei se tavallinen ruuanlaitto ole koskaan kuulunut omiin lempparihommiin... jos suolaisiin ruokiin lähdetään, väsäillään sitten vaikka niitä coctailpaloja. Tai ruismacaroneja. Ajattelin siis jakaa tännekin nämä 'reseptit', jos niitä nyt sellaisiksi voi edes kutsua - sen verran helppoja on kaikki toteuttaa... Mokkapala-cupcakes n. 20kpl Sunnuntain suklaanmakuinen kakku- ja muffinssimix + rypsiöljyä (ohjeiden mukaan muffinit, josta vuokiin täytetään taikinaa vain max. 1/3) Päälle mokkapalojen kuorrute: tomusokeria 1/2 pakettia, vahvaa kahvia about 3 rkl (instant-kahvi toimii hyvin), tummaa kaakaota n. 3 rkl, voita sulatettuna n. 75g (ohjeet todella viitteellisiä, itsellä täyte näyttää joka

17/07/2015 - 30

Kuva
Kun aloitin tämän blogin uudelleen puhtaalta pöydältä, päätin silloin, etten enää stressaa blogitauoista tai siitä tuleeko blogia päivitettyä säännöllisesti. Siltikin, tämä kymmenen päivän tauko sai taas sellaisen fiiliksen itselle, että olisi jotenkin jäänyt 'töitä' rästiin, vaikkei blogi olekaan ollut millään tapaa 'työ' enää useampaan kuukauteen. Ehkä sitä on jollain tapaa itselleen velvollinen kirjoittamaan tärkeistä asioista, jottei ne vaan unohtuisi. Ja vaikkei tämä päivä nyt ihan heti unohdu muutenkaan, tässä sitä olisi karsittua kuvasaldoa viime perjantailta, jolloin tuli täyteen tuo niin pitkään pelätty 30. Itse olen kyllä nyt yllättävänkin zen tämän iän kanssa. Vuosikymmenen aloittaminen on selkeästi kivempaa kuin sen lopettaminen. Parinkympinkin täyttyessä lähinnä ahdisti teinivuosien päättyminen, mutta se ensimmäinen puolikas olla twenty-something oli todella kivaa. 25-29 taas ahdisti, koska silloin kuvitteli, että pitäisi jotenkin saada iso määrä asioi