SO LONG | Days of V 2.0

Jos kolme viimeistä viikonloppua on mennyt enemmän tai vähemmän töissä, tämän viikonlopun olen konkreettisesti vain nukkunut! Siis toki tehnyt perusviikonloppupyykkäystä yms., mutta lauantainakin lenkitettyäni koirat kympin aikaan, palasin sänkyyn ja nukuin kahteen iltapäivällä... ja tänään puoleenpäivään. Yöllä heräilin turhankin tiheään, mutta silti. Olen nukkunut. Äsken jo instagramin puolella avauduinkin tämän viikonlopun ainoasta, ei niin menestyksekkäästä aktiviiteetista. Minulla oli taiviscup-peli (sellainen pilipali hallisarja, jossa pelataan lohkoittain muutaman kk jaksoissa aikapelejä) ja hävisin 3-9. Harmitti todella paljon, koska alkuun oli tosi tasaista ja peli kulki, mutta sitten iski sakotus tyhmyydestä, sillä olin laittanut jalkaani uudet tenniskengät, jotka tietenkin alkoi hiertämään kesken pelin ja loppumatsi olikin lähinnä keskittymistä siihen kipuun, kun tunnet niiden kehittyneiden rakkojen avautuvan ja hien kirvelevän ja kengän hiertävän entisestään... ja vast

Andante performed at a moderately slow tempo. "the slow movements stand out—they are absolutely glorious and free of the clichés of andante playing" Viime kesäisen Mamma Mia -elokuvan ehdottomia helmiä ja kappale, joka soi viikottain omalla soittalistallani. Kuten myös nyt, ja päätyi tämän postauksen otsikoksikin, koska jos se kirjoittaminen on vaikeaa, niin on myös otsikoiden keksiminen. Kuvatkoon tuo sana nyt täydellisesti tämän blogin moodia. Oikeasti kaivoin läppärin esiin katsoakseni uusimman Greyn Anatomian – sehän ilmestyy aina torstain ja perjantain välisenä yönä jenkkiaikaa, joten perjantaina on ihan parhautta uppoutua illalla sänkyyn katsomaan viikon jakso. Viimeiset pari viikkoa se on ollut entistäkin ihanampaa, koska ostin vasta uuden sängyn itselleni ja voi kuinka unet ja kellottelu sillä onkin kivaa. Mutta niin, nostin koneen siis Greyn antomiaa varten ja päädyin kirjoittamaan tänne. Ensin menin ihan vain blogin gmail-osoitteeseen poistamaan kuu