Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2015.

31/3

Kuva
Tässä postauksessa nyt on kuvituksena muutama 'ei mihinkään liittyvä kuva', jotka olen kuitenkin syystä jos toisesta ottanut. Päivä on mennyt muuten hieman ärsyyntyneissä fiiliksissä, kun ensinnäkin olen eilen jossain vaiheessa onnistunut puraisemaan itseäni alahuuleen niin kovaa, että edelleenkin huuli on turvoksissa ja arka, jonka lisäksi leikkasin aamulla itseäni leipäveitsellä sormeen, mikä sattui muuten aivan hemmetin paljon! Oiken sellaisella sahalaitaisella pienellä pirulaisella kunnon vekin sain aikaan, enkä edes uskalla kurkata tuonne laastarin alle, koska on muuten kipeä. Se siitä illan hiustenpesuideasta, enpä taida edes yrittää. Näitä isoja ongelmia taas, mutta tällaiset todella turhat, itseaiheutetut, kiputilat kaivelee, joten olipa pakko purkaa tännekin sitten. Kuva 1. Aamiainen. Siis a-a-m-i-a-i-n-e-n. En yleensä syö aamiaista, joten olihan tällaisesta ihmeestä otettava kuva. Äiti toi viime(kin) reissulla mukanaan noita yksittäispakattuja puuroja (tällä kert

Say yes to a dress!

Kuva
Yksi asia, joka toimii pukeutumisessa vuodesta toiseen on kyllä mekot. Muutama vuosi takaperin olin tilanteessa, ettei omalle kropalle tuntunut istuvan mitkään mallit ja mekkoja tuli käytettyä todella harvoin. Muistan aikoinaan, kun viime tinkaan ylppäreihinkin hankittu mekko Haloselta kulki anelujen kera muutenkin ylityöllistetyn ompelijan kautta, kun yksinkertaisesti mistään ei löytynyt sitä omaa mallia. Nyt kuitenkin asiat on paremmin ja mekotkin istuu. Lisäksi sen oman vartalomallin on oppinut tuntemaan sen verran hyvin, että osaa sieltä kaupasta poimia juuri ne itselle parhaiten sopivat kappaleet. Ajatus postaukseen tuli oikeastaan siitä, kun olen tässä parin kuukauden sisään ostanut peräti kolme uutta mekkoa, ja perustellut tietenkin jokaisen hankinnan sillä, ettei mekkoja vaan yksinkertaisesti voi olla liikaa. Lisäksi kesältä on odotettavissa parit häät, ristiäiset, omat pyöreät synttärit ja ehkäpä jopa syksyllä ne valmistujaiset, joten on ihan hyvä, että edes jotain valinn

#happyfatkid

Kuva
Mietin hieman, että mikä pointti on tehdä ravintolapostaus Bredasta, koska kukaan ei kuitenkaan tähän kaupunkiin koskaan eksy, ja jos eksyykin, niin millä todennäköisyydellä se henkilö eksyy ensin tähän blogiin lukemaan tämänkin suosituksen..? No, katselkaa nyt vaikka kuvia, kun niitä kerrankin otin. Päätettiin lauantaina käydä Anniinan kanssa jossain ulkona syömässä ja paikaksi valikoitui itselleni toistaiseksi tuntematon Mr. Wok. Tai luulin, etten paikkaa tiennyt, mutta olinkin käynyt siellä yhden ahneen Tinder-deitin kanssa hakemassa sille boxin nuudeleita take-awayna, joskus tyyliin viime kesänä (ei muuten koskaan tullut toisia treffejä). No joka tapauksessa, itselläni paikka oli periaatteessa uusi, koska mentiin sinne tällä kertaa all you can eat- buffetin perässä. Hommaan kuului alkukeitto, kylmä sushi-pöytä, wokkisetit ja grilliruoka. Kaksi jälkimmäisistä toimi niin, että itse kerättiin lautaselle ainesosat, jotka sitten paikan kokki valmisti valinnaisen kastikkeen kanssa.

Procrastination

Kuva
kuva. Olen eilisen illan ja tämän päivän aikana tehnyt erittäin syväluotaavan tutustumisen tämän hetken asunto- ja työtarjontaan sekä Helsingissä, että Amsterdamissa, sopinut nykyisen vuokranantajani kanssa tämän kämpän ennenaikaisesta uudelleenvuokrauksesta ja sen ehdoista sekä tehnyt useampaan eri paikkaan ilmoitukset siitä, trimmaillut Tetén naamakarvat, tiskannut, tehnyt ruokaa, tehnyt pari nettitilausta, katsonut lennot kesälle ja mitä vielä... No en ole siivonnut, koska ei nyt jaksa. Mutta pyykit voisi pestä. Joka tapauksessa, tuntuu aivan käsittämättömän ylitsepääsemättömän vaikealta istuutua tuon gradun ääreen, kun tuntuu, ettei enää vaan jaksa vääntää noita samoja ongelmakohtia yhtään. On jotenkin tosi raivostuttavaa, että nyt saa palautetta jostain, mistä ei ekalla kierroksella saanut palautetta, ja sitten kun totean opettajalle jotain, että en ymmärrä mikä tässä on ongelma, kun kerta tämä ja tämä on todistettavasti näin, niin silloin tulee: That's exactly the

bff

Kuva
Howard: You’re gonna brush your teeth on my couch? Raj: No, I’m gonna brush Cinnamon’s teeth. Howard: Why bother? She spends half the time licking her butt. Raj: And the other half licking my face. That’s why I’m brushing her teeth. (The Big Bang Theory s7e10) Siitä on jo ties kuinka pitkä aika, kun tuon kyseisen jakson katsoin, mutta kylläpä osui ja upposi omalle kohdalle :D Ja nyt viimeisimmällä kaudella, kun Howard keksii pelin, jossa pitää arvata onko joku Rajin sanoma lausahdus kohdistettu tyttöystävälle vai Cinnamonille (sellainen pieni silkkiterrieri siis kyseessä), olen erittäin iloinen, ettei meidän naisten keskuudessa tuo naljailu ole samalla tasolla kuin miesten. Veikkaisin, että saattaisin saada itsekin hieman palautetta oman koirani inhimmillistämisestä vähintäänkin pienen lapsen tasolle... Mutta sitä se oli Vilinkin kanssa. Ja oli hauska, kun viikonloppuna kaveri totesi, että te olette kyllä Tetén kanssa varsinainen match, koska Teté on aivan superhellyyd

LV vachetta-nahan käsittely

Kuva
Olisi pitänyt tämäkin postaus kirjoitella jo viime viikolla, kun olin ihan fiiliksissä juuri hankkimastani Keepall 45:sta, mutta koska naisella on lupa muuttaa mieltään viikon välein (vähintään), laitoin tämänkin ihanuuden jo myyntiin :p Ai miksi? No kun ei tuo Monogram ole se oma kuosi, olisi pitänyt luottaa siihen omaan fiilikseen eikä antaa silmän tottua mihinkään muuhun... Kun ruskeasta puhutaan, Damier Ebene on vaan omaan silmään niin paljon kauniimpi ja jollain tapaa terävämpi kuosi sävyltään, joten jos siis joskus vielä tämän kyseisen laukun hankin, niin hankin sen siinä omassa värissä. Harmi vaan, ettei tuota de-kuosia juuri käytettynä myydä... Siksipä siis Monogrammin ystävät ovat paremmassa asemassa, jos käytettyä laukkua metsästävät, ja tosiaan itse sain tämän oman yksilöni todella kivaan hintaan, mutta kyllähän se vähän hoitoa vaati. Kahvat ja nahkaosat oli todella kuivat, minkä huomasin jo ilmoituksen kuvista. Tosin mikään kohta ei varsinaisesti ollut rikki, joten mie

Päivän asua ja muuta sekalaista

Kuva
Tänään meillä oli koululla paneelikeskustelu, joka lähinnä siis koostui palautteesta kursseja sekä koko maisterivuotta kohtaan. Koska tämä on ensimmäinen vuosi kun tuo ohjelma on Tilburgin yliopiston sijaan NHTV:lla, paljon on vielä hiottavaa ja muokattavaa, joten opiskelijoiden palaute on ensisijaisen tärkeää. Huomaa monessakin asiassa kuinka monet Tilburgin proffat on edelleen ihan pihalla NHTV:n systeemeistä ja monet tosi yksinkertaiset käytännön asiat ei toimi sitten niin millään, kun on totuttu vuosia tekemään jollain tietyllä tavalla ja nyt sitten pitääkin tehdä jollain toisella. Lisäksi monet noista proffista edelleen opettaa myös Tilburgin yliopistolla, joten ei ihmekään, jos on pakka vielä hieman sekaisin. Mutta kyllä se siitä, ensi vuonna on taas monella paljon helpompaa. Viimeiset viikot on olleet ihan supertylsiä ja oli taas vaihteeksi niin kiva yksinkertaisesti vaan saada normaalisti aikataulutettu päivä. Se, että saa herätä herätyskelloon silloin kahdeksan jälkeen, k

My Starfish

Kuva
Seuraan Facebookissa useita eläinsuojelujärjestöjä, ja erityisesti kodittomien eläinten adoptioita järjestävät yhdistykset postaavat usein kuvia uusista kotia etsivistä karvakorvista. Tällaisesta ilmoituksesta oman Teténkin viime kesänä löysin. Muutama päivä sitten yhdessä, Romaniasta koiria Suomeen kotiuttavan yhdistyksen, ilmoituksessa oli kuvailtu juuri löytyneitä pentuja meritähdiksi. Postauksessa oli viitattu 'monelle tuttuun tarinaan' pojasta ja meritähdestä, mutta itse en tätä tarinaa tuntenut. Vaikka hieman saatoin taustoja arvaillakin, googlettelin silti alkuperäisen tarinan samointein ja nyt haluan sen täälläkin jakaa. Miksi? ...Koska mielestäni tarinan pojan maailmankatsomus on todella kohdillaan. Kuva. -- Once upon a time, there was an old man who used to go to the ocean to do his writing. He had a habit of walking on the beach every morning before he began his work. Early one morning, he was walking along the shore after a big storm had passed and foun

Second-hand luxury - LV Keepall 45

Kuva
Viimeisimmän postauksen kuvissa sekä Instagramissa ehtikin jo vilahtaa tuorein laukkuhankintani. Edellisestä laukkuostoksesta onkin aikaa vuoden verran, jolloin tosin en juurikaan ylimääräistä hankintoihini sijoittanut, sillä myin alta pois ensin yhden kalliimman laukun ja ostin sitten tilalle yhden käytetyn ja yhden uuden. Tällä kertaa hankinta vaati hieman sijoitusta, mutta kyseessä on kuitenkin toisen käden tuote, ja pitkään pohdittu sellainen. Louis Vuitton Keepall 45. Ensimmäisen kerran tätä kyseistä laukkumallia pohdin syksyllä 2013, kun olin aloittanut koulun. Kaipasin crossbody-mallista laukkua, ja lokakuulta löysinkin jotain sähköpostikeskusteluja yhden Huuto.netin ilmoituksen tienoilta. Kuitenkin, tuolloin reilun 500e hintapyyntö ei millään sopinut budjettiin ja ajatus jäi taka-alalle. Asiaa on kuitenkin tullut pikkuhiljaa kypsyteltyä ja laukkujen kokojakin vertailtua. Ihan ehdoton unelma olisi ollut tuo samainen koko siinä tummanruskeassa Damier-kuosissa, mutta

I'd rather be a unicorn

Kuva
Kyllä nää päivät taas kuluu ihan mielettömällä vauhdilla! Vastahan juuri oli torstai ja nyt on taas torstai. Sen tietää aina siitä, kun kaikki blogit ja erityisesti instagram on täynnä throwbackthursday-tageja. Olen tosi lähellä, etten itsekin aloita samaa, mutta toistaiseksi vielä pysyttelen näissä tämän hetken jutuissa. Tosin voisihan aina silloin tällöin kaivaa esiin jonkun tosi vanhan ja hölmön postauksen tai vaikka jonkun kuvan jostain menneiltä vuosilta... ehkä. Pitää miettiä. Tulin pari tuntia takaperin tennistunnilta ja vielä en edes suihkuun ole jaksanut raahautua. Mietin, josko ensin katselisi tuon Temptation Islandin pois alta, vai vasta sen jälkeen... isot on ongelmat. En muuten ymmärrä miksi silloin aikoinaan se jenkkiversio sarjasta oli käännetty suomeksi 'Viettelysten Saari', mutta nyt tämä oikeasti kotimainen versio onkin sitten nimeltään 'Temptation Island Suomi'?! Miksei se voi olla Viettelysten Saari Suomi (koska tässä tapauksessa käännös olisi i

25 faktaa

Näitä faktapostauksia on pyörinyt blogeissa aika ajoin ja olen itse ollut edellisen blogin kanssa aika huono vastailemaan näihin. Vaikka kyseessä onkin 'satunnaiset faktat', koen aina suurta ongelmaa priorisoida mitään faktoja. On sitä ihmisellä ongelmat, mutta kokeillaan... 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi.   1. Aloitin bloggaamisen 8. toukokuuta 2010 tradenomiksi valmistumisen kynnyksellä vajaa viisi vuotta sitten. Tästä syystä koin uuden blogin aloituksen näin samoihin aikoihin jotenkin todella sopivaksi. Kesän päätteeksi olisi tarkoitus valmistua maisteriksi, joten uuden blogin aloitus tähän saumaan tuntui jotenkin todella hyvältä. Jollain tapaa uusi alku, mutta kuitenkin vielä raapaisua sieltä 'vanhasta'.   2. 'Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty'. En suunnittele paperille, mutta mietin usein juttuja etukäteen ja punnitsen erilaiset vaihtoehdot ja mietin valmiiksi niin B- kuin C- suunnitelmatkin. Tosin en koskaan suunnittele p

08/03

Kuva
Hyvää naistenpäivää! Lähdin Tetén kanssa lenkille kahden aikaan ja tulin saman tien takaisin sisälle laittamaan vaatekertani uusiksi. Olin varustautunut auringonpaistetta ajatellen kohtuu kevyellä takilla ja kaulaliinalla, mutta asteita olikin peräti 17 ja auringossa varmasti jopa enemmän, joten ongelmahan siinä iski. Aina kauhean vaikea kesken talven muuttaa pukeutuminen kesään... eilen illalla kuitenkin tein lenkin villakangastakissa. Hollannin keväässä ja syksyssä on jotenkin niin ihanaa se, että ne on hyvin samanlaisia kuin Suomessakin, mutta ensimmäistä saa odotella pitkälle marraskuuhun ja jälkimmäinen alkaa jo helmikuussa. Nautin vuodenajoista, koska kesästä tekee kesän juuri se, että siinä välissä on se talvi. Mutta sen talven ei vaan tarvitsisi olla niin pitkä. Tämä Hollannin versio on juurikin sopiva, ja silti silloin talvellakin voi liikkua pyörällä Olen tosi monta kertaa avautunut myös Hollannin snack-kulttuurista ja siitä kuinka suurin osa elintarvikkeista

Back to sports

Kuva
Kyllä harmittaa. Tilasin Hennesiltä kivan keltaisen mekon (jonka olin aikaisemmin ostanut mustana) ja nyt kun se postissa tuli, oli kyseinen kappale sellainen ihan kieroon ommeltu maanantaikappale, jossa oli vielä reikä saumassa... Ja Hennesin mekoksi 39e on jo ihan kohtuu paljon, joten ärsyttää suuresti. Etenkin, kun netistä on vielä kaikki koot loppuneet, niin Suomen kuin Hollanninkin nettikaupasta. Hollannissa on lisäksi Hennesillä sellainen hassu systeemi, että jos postimyynnin kautta tilatun tuotteen palauttaa postitse, tulee kuluja euron verran, mutta jos tuotteet vie lähinpään liikkeeseen, saa rahat takaisin kassalta ja sitten vaan maksaa sen mukana tulleen laskun erikseen. Todella hämmentävä systeemi, kun ainakin Suomessa ne liikkeet ja postimyynti on todella eroteltuja. No joo, ehkä marssin sinne liikkeeseen huomenna ja katson, josko sieltä löytyisi tosi hyvällä tuurilla sama mekko samaa kokoa ilman kieroon ommeltuja saumoja. En edes tajua, miten tuollaiset pääsee tuotann