Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2014.

"...on vapaus ainut mitä käteen jää..."

Kuva
Sydämiä. Sain mun seinällä olleen sydämen viimein viime viikolla täytettyä kuvilla, kun koululla noita tulostelin. Ette edes usko kuinka ikävä mulla on Viliä. On niin tyhjä ja yksinäinen olo. Uskon tietenkin vakaasti siihen, että sitten kun aika itse kunkin korjaa, niiden rakkaimpien kanssa pääsee samaan paikkaan, mutta kun siihen on pieni ikuisuus. Tai eihän sitä tiedä kuinka kauan siihen menee, mutta sillä ajatuksella, että saa itsekin elää suhteessa yhtä vanhaksi kuin Vili, siihen on pitkä aika. En oikeastaan sure Vilin pois nukkumista, vaan enemmänkin sitä omaa luopumisen tuskaa. Vili oli todella vanha ja eli huikean pitkän ja kaikin puolin rakkauden täyteisin elämän. Vili ei lähtenyt yhtään liian aikaisin, vaikka se siltä ehkä tuntuikin. Enitenhän harmittelin sitä, etten itse kerennyt pikkuista hyvästelemään sillä hetkellä, mutta niin, toisaalta uskon myös kohtaloon. Ehkä se oli tarkoitettu, etten ole sillä hetkellä paikalla. Meidän äiti oli, eikä Vili ollut yksin. Voi olla, etten

Kauneudeksi.

Kuva
Eilen oli taas vaihteeksi pitkä päivä, ja kun tenniksen jälkeen kotiuduin, sammuin sänkyyn jälleen ennen puoltayötä ja nyt olen ollut hereillä seiskasta lähtien. 11 aikaan pitäisi olla koululla väsäämässä ryhmätehtävää, jota varten olisi yksi artikkelikin luettavana... Jostain syystä vaan tuo HIMYM on vienyt voiton viimeisen parin tunnin ajan. Mutta kohta, ihan kohta saan itseni sen artikkelin pariin. Sitä ennen jotain muuta. En ole juurikaan tehnyt suurempia hankintoja viime aikoina, jos ostosrintamasta puhutaan, mutta muutamia juttuja on kyllä tullut tässä viime kuukausien, viikkojen, päivien aikana tullut oivallettua ja hankittua sitä myöten. Edelleen kuitenkin aika rauhallisesti, koska sitä rahaa ei ole yhtään ylimääräistä, mutta jotain kuitenkin ja tällä kertaa vähän enemmän kauneuden puolesta. Granaattiomena Koska Hollannissa on keskimääräisesti ruoka huomattavasti edullisempaa, olen erityisesti tykännyt tutustua hedelmätiskien antiin. Kun hinta ei ole liian korkea, ei pieleen me

Cupcake-teetä ja hammasongelmia

Kuva
On huolestuttavaa kuinka ihmisestä voi kuoriutua pieni hirviö siinä vaiheessa, kun netti katkeaa pahimmalla hetkellä, eikä siihen ole parannusta tulossa kuin vasta korkeintaan seuraavana päivänä. Tämän meidän opiskelijakompleksin emäntä on täällä lähinnä vaan arkisin ja muutenkin päiväsaikaan eli ei toivoakaan netistä ennen maanantaiaamua. Kirjoittelen tätä tekstiä siis sunnuntai-iltana, mutta katsotaan nyt milloin sen saisi ulos. Viikonloppu sujui verrattain rauhallisesti, nukuin ja tuijotin HIMYM netistä. Se sieltä valikoitui nyt sitten ensimmäisenä listalle, koska jaksot on lyhkäisiä ja kevyitä katsella, vaikka samaan aikaan tekisikin jotain muuta. Olin jopa niin epätoivoinen, että pari tuntia sitten katsoin pari jaksoa kännykän nettiä käyttäen, mutta ensin tuli viesti "je hebt nu 50% van het internettegoed…" ja melkein heti perään jakson parin jälkeen, että "je hebt nu 75% van het internettgoed…", jonka jälkeen luovutin. Suomessa kävi sama homma Soneran kanssa j

If I was an animal...

(...or mom) I would definitely be a cat!! Kaikella rakkaudella koiria kohtaan (koska minähän olen koiraihminen henkeen ja vereen), mutta olen aina jotenkin fiilistellyt, että jos olisin eläin, niin olisin kyllä kissa. Ja tämä video sai räkättämään ääneen tuon ajatuksen kanssa... :D http://www.youtube.com/watch?v=ury-e4iej1M

Just fine.

Kuva
Onni on oma jääkaappi. Sain sellaisen huoneeseeni sunnuntai-iltana ja maanantaina pääsin ottamaan sen käyttöön. Silloin tosin harmitti, ettei siellä juurikaan ollut sisältöä, koska en tenniksen jälkeen kerennyt kauppaan, mutta fiilistelin vähän laittamalla sinne pöydällä olleet hedelmät ja puolillaan olevan viinipullon. Jostain syystä nukahdin illalla jo kymmenen jälkeen ja heräilin sitten yöllä useampaankin kertaan. Kuuden aikaan toivoin, että kello olisi ollut enemmän, jotta olisin jo voinut nousta ja lähteä vaikka niille ruokaostoksille, mutta ei... Ei kai kukaan oikeasti kuudelta vapaa-päivänä nouse, eihän? Sain kuin sainkin jatkettua unta sinne 11 asti, kunnes oli sellainen normaali aika nousta sängystä ja noh, lähteä sinne kauppaan. Vihdoinkin. Oi että näki taas Albert Heijnin valikoimat niin uusin silmin. Olen siis tähän mennessä elänyt sellaisella pienen vihanneslokeron kokoisella jääkaappitilalla, koska tässä talossa on tasan yksi jääkaappi-pakastin yhdistelmä ja se jaetaan n.

The Overtones: The Bare Necessities / I wanna be like you

Olen ehkä muutamaan kertaan hehkuttanut tätä kokoonpanoa täällä bloginkin puolella, ja kun viime syksynä The Overtonesilta ilmestyi uusi albumi, oli yksi biisi ihan ylitse muiden! Viidakkokirjastakin tuttu "The Bare Necessities" jammailu on yhdistetty kivasti samaisen elokun apinabiisiin (mikä lienee se oikea nimi onkaan?) ja fiilis on ihan huikea! Itse on tuota ensimmäistä kappaletta tullut vedettyä joskus Charleston-tunneilla ja tästä tulee vaan niin hyvä fiilis, kun tätä kuuntelee, ei voi kuin hymyillä :) Itseasiassa tämä kirjoittamani postaus (eli nuo lyriikat) odotteli tuolla luonnoksissa jo pidemmän aikaa, kun kovasti toivoin, että pojilta olisi ilmestynyt joku tosi kiva video, jonka olisin voinut tähän liittää, mutta enää ei jaksa odottaa. Albumiversio siis tässä tarjolla, mutta nauttikaapa silti. On se vaan niin hyvä! http://www.youtube.com/watch?v=c94YevxkGc4 Look for the bare necessities The simple bare necessities Forget about your worries and your strife I mean

Tenttimasistelua.

Kuva
Enpä sitten päässyt tilastotieteen teoriaosuuden tenttiä läpi. Voi voi. Toisaalta samaa itkee viisi muutakin itseni lisäksi ja meidän ryhmässä on se 11 opiskelijaa. Voiko tässä vaiheessa edes vähän syyttää opettajaa ja tentin vaikeusastetta? Itse asiassa noista läpäisseistäkin yli puolet oli vain muutaman desimaalin hyväksytyn yli eli ei siinäkään hurraamista ole. Tai on, koska se on sentään läpi. Täällä Hollannissahan tuo arvosteluasteikko on 0-10 eikä 0-5 kuten Suomessa oli tottunut. Läpi pääsee kun saa vähintään 5,5 ja arvosanat annetaan desimaalin tarkkuudella. Itse sain tentistä huikean 3,9 enkä edes ollut surkein :D Tähän mennessä paras saamani arvosana on ollut 7 (niistä kolmesta, jotka olen saanut) ja sekin määritellään "above average". Hollantilaisten opiskelijakollegojen mukaan esim. kutonen on "ihan normaali ja hyvä" arvosana, eikä ysejä ja kymppejä kuulemma vaan saada :D Toisaalta kuitenkin kun mietin Haaga-Helia-aikaa taaksepäin, kyllä niitä nelosia ja

Titanic

Kuva
Kuten aikaisemmin mainitsin, kävimme tosiaan tapaninpäivänä vierailemassa Tallinnan merimuseossa ja siellä tällä hetkellä meneillään olevassa Titanic-näyttelyssä . Näyttelyyn on rakennettu useampiakin laivan alkuperäisen sisustuksen mukaisia elementtejä ja lisäksi esillä on lukuisa määrä erilaisia Titanicin hylystä löytyneitä esineitä tarinoineen. Sisäänpääsylippuna toimii maihinnousukortti, jonka kääntöpuolelle on printattu jonkun oikeasti laivalla matkustaneen henkilön tarina. Käynti näyttelyyn kulkee elokuvastakin tuttua hyttikäytävää pitkin ja myöhemmin vastaan tulee lisäksi niin ensimmäisen kuin kolmannenkin luokan hytit ja paljon muuta mielenkiintoista, mutta hienoin rakennettu "lavaste" oli se kuuluisa porraskäytävä, ei epäilystäkään. Vitriineihin on koottu paljon mielenkiintoisia esineitä ja pakko sanoa, että oli kyllä aika outo fiilis niitä katsella yrittäen ymmärtää, että ne on oikeasti alkuperäisiä. Jotenkin karmivaa, tavallaan. Ja se kuinka elokuvan kymmeniä kerto