Jouluinen Tallinna

Ja näin meni taas vauhdilla kokonainen viikko ilman, että olisin blogille uhrannut ajatustakaan. Ehkä se on näin lomalla ihan hyväkin, erityisesti kun tämän blogin ja koko elämän kanssa on nyt pientä identiteettikriisiä menossa. Yritin aloitella sitä vuosittaista kyselyä/tiivistelmää menneestä vuodesta, mutta kun koko ajatuskin ahdisti ihan liikaa, niin jätin sen suosiolla luonnoksiin.


Sen sijaan ajattelin laittaa tänne näitä joulukuvia ja sanoa pari sanaa tuosta jouluristeilystä. Pakko myöntää, että kuulin tällaisesta joulunviettomuodosta ensimmäisen kerran häneltä joka jääköön nimeämättä pari vuotta takaperin. Heillä oli perhe päättänyt tehdä tällaisen paon arjesta ja kuulemma oli juuri niin kamalaa kuin miltä jo pelkkä ajatuskin kuulostaa. Ei siellä laivalla sitä joulufiilistä saa millään vaikka kuinka haluaisi. Allekirjoitan täysin, mutta toisaalta siinäpä se idea juuri onkin.


Jouluristeily on risteily. Siellä on paljon vanhoja ihmisiä, jonkin verran perheitä pienten lasten tai nuorten kanssa, mutta todella vähän sellaista peruslaivaporukkaa. Tavalliseen risteilyyn verrattuna fiilis on rauhallinen eikä silmään oikeastaan osunut kuin ihan muutama ylihumaltunut tapaus koko reissun aikana. Ihmiset osasivat oikeasti käyttäytyä. Syötyä tuli paljon ja vähän päälle ja Tallinna näytti vaihteeksi parhaimmat puolensa. En itse asiassa edes ole kovin usein kaupungissa vieraillut, mutta yllättäen keskustassa riitti ihmisiä joulupäivänäkin ja monet pienet liikkeet sekä kahvilat olivat joulutorin lisäksi avoinna. Jälleen kerran mitään en ostanut, mutta kyllähän noita käsitöitä ja muita kauniita juttuja oli kiva ihailla kauempaakin.


1-IMG_5338


1-IMG_5336 1-IMG_5331 1-IMG_5325


1-IMG_5328 1-IMG_5318 1-IMG_5302 1-IMG_5297


1-IMG_5335 1-IMG_5334 1-IMG_5333


1-IMG_5341 1-IMG_5340 1-IMG_5339


1-IMG_5344


1-IMG_5355


En ole koskaan ollut mikään jouluruuan ystävä ja tällä kertaa ihan hyvällä omalla sai poimia sieltä buffeesta kaikkea muuta, kuten kuvista näkyykin. Koko reissun jouluruokasaldoksi jäi nuo toisen kuvan laatikkokökkäreet, joista tuli syötyä vain porkkanalaatikko, kun tuo toinen olikin lanttu- eikä perunalaatikkoa, mikä pettymys. Mutta siis aikalailla tuota linjaa oma lautasmallini reissussa noudatti... ja hyvää oli :)


Kokonaisuudessaan kaikin puolin ihan onnistunut reissu, ja todellakin ajoi asiansa joulufiiliksen kadottamisessa. "Joulua" en risteilylle suosittele lähteä viettämään, mutta joulua pakoon siellä pääsee kovinkin kätevästi. Enemmän ehkä tulee sellainen joulun alusaika-fiilis... Ja Titanic-näyttely oli aivan mahtava! Joskin haluan sen vielä käydä uusiksi läpi, kun aika loppui hieman kesken. Siitä on tulossa ihan oma postauksensa...


1-IMG_5384 1-IMG_5264-002 1-1544398_10151844357921190_1464568365_n


1-IMG_5383


Ja vielä viimeiseen kuvaan ihmettelynä (muuten en olisi edes mokomaa halunnut tänne laittaa): Miten Virossa voidaan vielä näin EU-aikanakin myydä noin avoimesti (sen koko sataman läheisimmän) hallin täydeltä piraattituotteita? Eikös se ole laitonta? Vai onko tämäkin vähän niin kuin prostituutio, että vain ostaminen on kiellettyä, mutta myyminen ihan ok..?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti