"Tuli vedenpaisumus ja tuli tuhotulva, mut sä vielä uit..."
Nuokuin tänään pitkin iltaa jo useampaan otteeseen ja toiveikkaasti ajattelin, että tämä, tämä on se ilta, kun käyn nukkumaan kymmenen aikaan ja herään aamulla vähintäänkin kahdeksalta ja kuvittelen, että on ihan normaali arki. Ei, tämä(kään) ei ollut se ilta, kun näin käy. En ole mitenkään erityisen väsynyt päivisin tai muutakaan masennukseen viittaavaa, lähinnä vain tämä rytmin ylläpitäminen on ollut todella haastavaa viime aikoina. Käyn nukkumaan reippaasti puolen yön jälkeen, usein vasta kahden pintaan, sitten herään aamulla ensimmäisen kerran kuuden aikaan ja kiroan mielessäni huonoja unia... saan uudelleen kiinni unesta ja sitten onkin taas miltei puolipäivä. Äsken sängyssä pyöriessä mietin taas tuhatta ja yhtä asiaa ja tietenkin sitä, että en varmaan kaikesta työväsymyksestä oikeassa arjessa edes pyörisi sängyssä, koska uni tulisi varmasti. Hiton korona. Ei olisi uskonut vielä muutama kuukausi sitten tällaisenkaan tilanteen olevan mahdollinen. Jos tässä vuoden sisään tiivi