Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Niin, että mikä World Cup?!

Kuva
Muistan neljä vuotta takaperin kesää, kun rautatientorille oli pystytetty iso screeni ja sen eteen ladottu rivi pitkiä penkkejä. Olin tulossa juuri Sinkkuelämää II -leffan näytöksestä ja mietin, että onpa kiva idea luoda yhteisöllisyyttä MM-kisojen merkeissä, vielä kun sääkin oli niin hyvä! Finaalissa oli tuolloin Espanja ja Hollanti, enkä millään osannut päättää kumpaa olisin kannattanut. En varsinaisesti siis edes seurannut kisoja, mutta finaalissa oli kuitenkin kaksi jollain tapaa henkilökohtaisella levelillä itselleni tärkeää maata, joten mietin jopa hetken, josko siihen torille olisi tullut matsia seuraamaan. Tämä kuitenkin jäi vain mietinnäksi, enkä asiaa sen enempää myöhemmin harmitellut. Espanja voitti kyseisen ottelun i 1-0 jatkoajalla. Viimeisen kuukauden aikana on käynyt erittäin selväksi, että Hollannilla on jäänyt jotain hampaankoloon tuosta kyseisestä neljän vuoden takaisesta ottelusta, ja voitte vaan kuvitella sitä huudon määrää, kun Hollanti voitti avausottelussaan Espa

Kesäloma

Kuva
Bloggaaminen on nyt ollut kesäkuun osalta hieman jäissä. En ole hetkeäkään miettinyt, että olisin lopettamassa tai että kiinnostus tähän kirjoittamiseen olisi jotenkin lopahtanut, mutta en ole vain saanut aikaiseksi istua koneen ääreen. Luonnollisesti kesäkuun alkupuoli kului ihan täysin tenttien merkeissä, joten blogin laiminlyönti oli ihan tietoista, mutta se kannatti. Tiedättekö, pääsin nimittäin sen tilastotieteiden neloskurssin ensimmäisellä yrittämällä läpi! Sekä teorian että SPSS-osuuden!! Ihan mieletön fiilis! Se parani entisestään, kun opettaja sanoi, että olin yksi luokan "spss-tähdistä" (kolmanneksi parhaimmalla arvosalla). Mutta tosiaan selkeästi vain käytännön tehtävissä, koska kuulemma juurikin ne positiivisena yllätyksenä tulleet avoimet kysymykset pelasti teoriaosuuteni muuten. Sain niistä lähes täydet, mutta muuten se monivalinta oli jälleen vähän niin ja näin, vaikka tuntuikin paljon paremmalta itse tentin jälkeen. En vaan tajua... SPSS- osuuden se opettaja

Hyvää juhannusta,

Kuva
...älä jätä sammunutta kaveria hankeen. Ei ilmeisemminkään ne kesäisimmät kelit Suomessa (tänäkään) juhannuksena. Ei tosin täälläkään. Valitin Ramonalle tiistaina tätä sään kurjuutta, mutta otin sanani takaisin nähtyäni kavereiden facebook-päivitykset Suomesta. Lunta. Kesäkuussa. Toisaalta eipä suomalaiset vissiin aikaisemminkaan ole antaneet sään pilata juhlintaa. Se kun nyt sattuu olemaan hyvinkin epävakainen suurimman osan vuodesta. Mielestäni erittäin hyvin asian kiteytti kukapa muukaan kuin Antti Tuisku Instagram-päivityksellään: "Takana 25km rullahiihtoa. Kuutisen astetta lämmintä ja räntä paisko välillä naamaa, eipä haitannu. Se on juhannus nyt; parhainta sitä kaikille" #juhannus #lämmintäpäälle #seonasenteestakii (ja itse kuva oli sellainen hikinen ja hymyilevä selfie) Mietin ensin, että eihän kukaan voi olla noin positiivinen, jos juhannuksena ollaan hädin tuskin plussan puolella, mutta sitten kelasin juurikin tuon asenteen kautta... Se on kyllä tuolla artistilla oll

Studying doesn't suck nearly as much as failing

Kuva
Kesäkuuta mennään puolessa välissä ja yhden postauksen olen saanut sinä aikana ulos. Ei ihan päästä niihin parhaimpiin reilu 20 postausta kuukaudessa lukemiin tässä kuussa, mutta ehkä se on ihan ymmärrettävää. Hollannissa on ollut ihan mielettömät melkeen 30 asteen lämpötilat tässä viimesen 2 viikon aikana. Itsehän en ole ainakaan missään nimessä nauttinut niistä, vaan istunut kiltisti sisällä lukemassa tentteihin. Kuluva viikko on ollut pelkkää tilastotiedettä, keskiviikkona teoria, torstaina SPSS ja tänään perjantaina oli opinnäytetyössä käytettyjen analyysien tentti. Näiden arvosanoja saa siis odotella vielä ensi viikkoon. Viime viikon "leisure & urban development"-tentin tulokset kuitenkin tulivat jo tiistaina, ja kuten oli ennustettavissa, se ei koko luokan kohdalla ollut mikään menestys. Kurssilla oli muitakin kuin meidän premaster-luokka (kymmenenkö meitä nyt on), mutta meidän osalta ainakin kolme tiedettävästi ei päässyt läpi. Moni meni rimaa hipoen juuri 5,5-6 ar

BBQ o'clock! ...and studies.

Kuva
Ensimmäinen viimeisistä tenteistä takana, ja aivan liian monta edessä. Viikonloppu kului kirjaimellisesti nenä kiinni muistiinpanoissa ja artikkeleissa liittyen Euroopan kaupunkien kulttuurikehitykseen (tai mitä se nyt onkaan, leisure & urban development, jotain sellaista)... Mietin kovasti miksei se historia sillon aikoinaan koulussa napannut juuri ollenkaan, nyt olisi ollut kovasti hyötyä. Tentti meni odotettua paremmin, suhteutettuna siihen, että se on kuulemma ehkä vaikein kurssi mitä tähän koko vuoteen tulee noin niinkuin sisällön laajudeltaan. Joku kysyi viimeisellä tunnilla, että kuinka porukka on yleensä päässyt siitä läpi ja vastaus oli, että "vaihdellen" :D Mutta kuulemma useat handlaa sen kyllä sitten uusinnassa. Siltä se itsestäkin tuntui. Hemmetin vaikea, mutta ei mahdoton. Unohdin muutamia turhan tärkeitä detaljeja ja arvostelu on sen verran tiukkaa, ettei se yleiskuva asioista ihan riitä, mutta mitään sellaista kunnon "en ole koskaan kuullutkaan tästä&