Longchampin tuunaus

Kävin viikonloppuna la-su pikavisiitillä Lahdessa ja otin perjantaina pitkästä aikaa mustan Longchampin Roseaun käyttöön. Oikeastaan syksyllä käytin sitä todella paljon, kun asioilla liikkui, mutta nyt on viime aikoina ollut käyttölaukkuina joko LV:n Neverfull (sinne mahtuu kaikki mahdollinen ja vähän päälle - paras mm. uimareissuilla) tai Eva (iltalaukku niillä lukuisilla baarireissuilla). Talvella jotenkin tietoisesti välttelee sellaista ylimääräistä kaupungilla hengailua, mutta näin taas kevään tultua se on yllättävän kivaa ja tämän kokoiselle laukulle on tarvetta.

Kuten aikanaan tässä postauksessa asiaa selvensin, ihastuin laukun yksinkertaisuudessa myös tuohon kultaiseen kiinnitykseen, mutta pidemmällä juoksulla noiden kantokahvojen pituus on maailman turhauttavin. Etsinnässä olikin vuosi takaperin jokin toisenlaisen musta laukku, jonka saisi pidemmällä hihnalla myös olalle tai crossbodyksi, mutta budjetin ollessa tiukka päätin sitten yrittää jotain hieman luovempaa ratkaisua ja tilasin ebaysta nahkaisen olkahihnan parilla kympillä...

Ennen:


... ja kiikutin tämän jo olemassa olevan laukun suutarille. Ensin ajatuksena oli, jos nuo nepparit olisi voinut korvata jonkinlaisilla 'purjerenkailla', mutta Hollannin lähisuutarilla eivät sitten ymmärtäneet visiotani eikä osanneet tarjota muutakaan ratkaisua. Lisäksi heillä oli pelko, että laukulle käy jotain ja kehottivat ottamaan yhteyttä valmistajaan... joo, sehän olisikin se ratkaisu. 

Noh, odotin, että pääsen takaisin Suomeen, sillä Helsingistä nyt löytyy jos jonkinlaista suutaria. Päädyin lopulta laukkuni kanssa Museokadun erikoislaukkukorjaamolle ja ongelmaan tarjottiin samantein ratkaisu - vielä parempi kuin se oma alkuperäinen. Suutari ompeli laukkuu erilliset hihnapidikkeet (jotka tarpeen tullen voi ratkoa pois), mikä kustansi yhteensä 25e viikon odottelulla. Toinen pidikkeistä tosin petti ensimmäisellä käyttöviikolla, mutta viedessäni laukun takaisin, korjasivat sen samantein odotellessa ('takuun' piikkiin luonnollisesti), jonka jälkeen ei ole ongelmia kestävyyden kanssa ollut. Itse kun tuppaan kantamaan laukussa aina liikaa ja vähän päälle, niin pitää olla kyllä astetta kestävämmät kahvat :D

Jälkeen:







Joka tapauksessa nyt on ollut laukulla huomattavasti enemmän käyttöä kuin aikaisemmin. Ostamani hihna oli kyllä hieman liian pitkä, mutta leikkasin siitä pätkän pois (viimeistelin leikatun kohdan kynsilakalla ja tinnerillä) ja lisäsin hihnaan reikiä nahkapaskalla. Lisäksi pujotin hihnaan pienen mustan hiuskumpparin pitämään loppupätkää paikallaan silloin, kun olkahihna on käytössä lyhyemmillään. 

Summa summarum, jälleen kannatti tuunailla, saipahan taas yksi laukku kaapissa enemmän käyttöaikaa ja palvelee tarkoitustaan enemmän kuin hyvin :) Suosittelen muillekin katsastamaan ne vanhat aarteet kaappien kätköistä ihan uudella silmällä, monissa saattaa piillä vaikka millä mitalla potentiaalia! Voi tosin olla, että isommalla budjetilla sitä olisi silloin vuosi takaperin jo hankkinut suosiolla uuden laukun ja tämä seisoisi edelleen kaapissa käyttämättömänä, mutta köyhän on oltava luova :D Näin se menee. Kivaa viikkoa kaikille! 

Kommentit

  1. Kiitos tästä vinkistä! Itselläni kaapissa makoilee pieni Mulberryn Bayswater, jolle tulisi huomattavasti enemmän käyttöä, jos siinä olisi olkahihna. Pitääkin metsästää ruskeaa hihnaa ja viedä lenkintekoon suutarille. Myyntiin tuskin laukkua koskaan laitan (ensimmäinen oma merkkilaukku), niin tällä kikalla sen saisi taas käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos on hyötyä! :) Ebay on tosiaan täynnä erilaisia hihnoja, mutta ruskean kanssa voi se oikean sävyn löytäminen olla haaste, joten ehkä jopa kirppareilta voi tehdä löytöjä! Ja tosiaan kyllä tulee laukulle paljon enemmän käyttöä, vaikka aluksi miettikin uskaltaako ns. "merkkilaukkua" lähteä sorkkimaan... hyvin uskalsi :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti