Aussie Street Art-arvonta!

Sain tänään aivan mielettömiä uutisia, joita en ihan vielä tänne blogin puolelle tuo, mutta voin sanoa, että kyllä on tämä tyttö hyppinyt tänään tasajalkaa riemusta! :)

Keskittyminen on tällä kertaa ihan nollissa joten antaa lauantain kuvien puhua puolestaan...

Aussie järjesti Summer Heatin merkeissä hauskat etkot muutamalle bloggaajalle ja lähdettiin sitten Merin kanssa mielenkiinnosta mukaan katsomaan mistä oli kyse. Mitäänhän meille ei etukäteen okein tuon illan kulusta kerrottu, mutta tosiaan lopulta selvisi, että ohjelmassa oli "katutaiteilua" ja alustana toimi pienet Ikean pöydät! :D








Idea oli tehdä kuvat pöytiin tuollaisella sapluuna/spraytekniikalla, mutta koska en ole oikein koskaan osannut ymmärtää muuta kuin perinteistä sivellintaidetta, tälläkin kertaa se meni omalla kohdalla siihen, että lopulta maalasin sen kuvan omaan pöytääni... Onneksi ei ohjeistukset olleet liian tarkat ja tosiaan kun nuo pöydät joskus sinne Vanhalle päätyvät esille, niin ei kai siellä pimeässä kukaan edes huomaa, miten se on tehty, hehe :D

Taiteilun lisäksi nautittiin tietenkin skumppaa ja pientä syötävää, ja päästiin meikattavaksikin... Erityisesti tykkäsin siitä, että kerrankin joku muu kiharsi niitä omia hiuksia, kun sitä tukkaa vaan on niin reippaasti, että kädet siinä joka kerta puutuu :)

Etkoilujen jälkeen porukka suuntasi Vanhalle juurikin noihin Summer Heat pippaloihin ja tuli siellä itsekin jossain vaiheessa iltaa pyörähdettyä. Muuten ilta oli niin täynnä ohjelmaa vielä etkojenkin jälkeen, että täytyy varmaan siellä Vanhalla poiketa joku viikonloppu uusiksi tämän kesän aikana.








Ja tosiaan miten Street Art ja Aussie nyt sitten liittyvät toisiinsa? Moni varmaan tietääkin Aussien 3 minute miracle -hoitoaineet, jotka on ainakin oman kokemukseni pohjalta osoittautuneet erittäin toimiviksi kuivuneiden latvojen elvyttäjiksi... Tänä kesänä nuo purkit on puettu Street Art kuoseihin ja tosiaan hoitoaineet löytyy niin värjätyille, vaikeasti hallittaville, kuin vahingoittuneillekin hiuksille.

Ja kuten postauksen otsikko jo lupailikin, nyt teilläkin on mahdollisuus voittaa tuo koko kolmen setti hoitoaineita testailtavaksi + VIP-kortti kesän Summer Heat-bileisiin Vanhalle! :)

Kilpailuun osallistut kommentoimalla tätä postausta maanantaihin 24.6. mennessä! (Jätäthän kommenttiin myös sähköpostisoitteesi, jos kommentoit anonyymina.)

Onnea kaikille arvontaan tasapuolisesti! :)



Kommentit

  1. Olisipa mahtavaa päästä testaamaan, siihen vielä lisäksi sadevedellä pesu, niin johan olisi kesätukka kunnossa!

    VastaaPoista
  2. Aika hauskat etkot, enpä olis ite keksiny. Koitan onneani arvonnassa toki myös :)

    VastaaPoista
  3. mukana!!
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Hahaa kuinkas sattuikaan! Just tänään suihkussa kirosin, et hoitoaineputelot vetelee viimeisiään. Noiden tuotteiden testaus tulisikin just täydelliseen saumaan! :)

    Ja tosiaan se tunne on ihan äärettömän kiva, kun kerrankin joku toinen laittaa/kihartaa oma tukkaa. Jotenkin ihanan rentouttavaa, kun ei itse tarvitse tuskastella niiden kiehkuroiden kanssa niin kuin lähes päivittäin joutuu :D

    VastaaPoista
  5. Mukana ollaan ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
  6. Voi oon aina halunnu testata Aussieta!
    himpula_@hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Arvonnassa mukana! :)

    mikki-89@luukku.com

    VastaaPoista
  8. Mukana, tukka kaipais kipeästi hyviä aineita :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  9. kuinka jees etkot ja skaba! mukana ollaan :))

    VastaaPoista
  10. Tää tuli niin tarpeeseen ku tukka on rutikuiva ja hoitoainepullo loppumaisillaan. Eli mukana arvonnassa:)

    -ikosenelina@gmail.com

    VastaaPoista
  11. HALUN TOMMOSEN PÖYDÄN!! :D ainiin ja mun blogissa sulle haaste, en osallistu arvontaan. Tai siis jos nyt voitan niin sitten :D haha

    VastaaPoista
  12. mukana:)!

    viivi_v@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Jee! :) Edellinen Aussien hoitoaine just lopussa, joten uudelle olis TODELLAKIN tarvetta! Eli todellakii mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  14. Mukana myös :)

    pikkumyy17@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana!
    emmakaroliina1@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Osallistun!:)

    janniii@wippies.fi

    VastaaPoista
  17. oi kyllä! anni.selin@hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana!
    juulijokela@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ilman muuta mukana tässä! :))

    aveckarolina@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Jei, kiva arvonta!

    magdanen@iki.fi

    VastaaPoista
  21. Count me in!
    eeva.haapala@ovi.com

    VastaaPoista
  22. Osallistun! :)

    laura.leppajarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Haa, onpas kivat nuo purkit!:) Ja ainehan on todettu erinomaiseksi. Mukana arvonnassa siis.

    emilla@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Noista pöydistähän tuli tosi kivat! Millainen toi Summer heat oli? Täynnä teinejä? Olin pari vuotta sitten vaahtobileissä tuolla, ja se ilta oli kyllä aivan mahtava. Tuntuu vaan, että olin jo sillonkin keskimääräisesti vähän vanhempi...

    Osallistun toki myös arvontaan (ja sori vainoharhaisuuteni, oon varma et joku virus varastaa mun sähköpostiosoitteen ja saan kasan spämmii... ni siks yritän kirjottaa ton tommosessa ei sähköpostimuodossa:D)

    kiira'piste'kononen [at] hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukana menossa :)
    enxs22@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana ollaan. Sari.k-@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Mielelläni minäkin testaisin, joten mukana ollaan.
    salakkala@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Mukana arvonnassa :) Aussie tuotteet ovat tosi hyviä, tykkään!

    rantanenmirka(at)gmail.com

    VastaaPoista
  29. NuuNuun (nuunuun@hotmail.fi)23.6.2013 klo 17.50

    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  30. Ehdottomasti mukana. Tukka on nyt (juhannusviikonlopun mökkeilyn jäljiltä) ihan hyvässä kunnossa, kiitos sadevedellä pesun, mutta loppukesää kohti kaikki hyvät Aussie-tuotteet ovat taas todelliseen tarpeeseen...
    flight(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  31. Mukana myös! Aussie-tuotteista olen kuullut paljon hyvää, kokeilemaan en ole itse vielä päässyt..
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  32. Mukana! Aussie-tuotteita haluaisin kovasti kokeilla, mutta kosmetiikkapihiyksissäni olen tähän asti jättänyt ne ostamatta.

    tigertins(a)gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana. Aussie tuotteet laadukkaita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti