Sekalaisia kuulumisia.

Miten se onkin aina niin, että kun jättää gradun viimeistelyn sille viimeiselle mahdolliselle viikolle (palautus ensi torstaina), niin juuri silloin alkaa ne kesän ainoat oikeasti hyvät ja aurinkoiset ilmat?! Olen epätoivoisesti yrittänyt saada keskittymistäni tuohon kirjoittamiseen (hiottavana tällä hetkellä pääosin 'introduction' ja 'recommendations' osiot eli koko hoidon aloitus- ja lopetuskappaleet), mutta on todella vaikeaa, kun houkuttaisi vaan maata tuolla ulkona auringossa. Olen parina päivänä raahannut aurinkotuolin tuonne takapihalle pariksi tunniksi kerrallaan ja saanut jo sillä aikaan ihan kivat rusketusraidat, hieman ehkä myöhässä näin kesää ajatellen, mutta kuitenkin... joka tapauksessa, en tiedä johtuuko se siitä, että tulee vanhaksi vai mitä, mutta tuo auringossa makoilu saa todella väsyneeksi ja veltoksi, eikä sen jälkeen oikein enää aivot pelaa mihinkään suuntaan.

Eli kuulumiset on siis oikeasti ihan supertylsiä, kun ei ole oikein mitään sen kummempaa tapahtunut koko kesänä. Toisaalta en tiedä pitäisikö niiden kuulumisten aina niin ihmeellisiä ollakaan. Kaivelin taas puhelimeen/kameraan kertyneitä kuvia muutamat ja heittelin ne tähän säännöllisen epäsäännölliseen järjestykseen. Tätä siis kesääni viime viikoilta...

Siskolta saamat synttäriruusut. Leikkaamalla varret pois hieman nuukahtaneista ruusuista ja laittamalla ne matalaan vaasiin kellumaan, saa niille yleensä vielä useamman päivän lisää elinaikaa... Nämä taisi killua terassilla peräti viikon verran....

Sokoksen alesta bongatut Marlies Dekkersin liivit alle puoleen hintaan! Ihan mielttömän hyvät päällä, joskin ympärystä joutuu kyllä näillä näkymin ottamaan hieman sisään...
Vuittonin Neverfull GM:n on keikkunut vakkarikassina jo neljä vuotta, mutta vasta nyt ostin siihen tuollaisen tukevan huovasta valmistetun pohjashaperin/sisäkassin, joka antaa laukulle ihan uuden elämän. Enää se ei ole puolityhjänä rumasti lytyssä, ja vihdoin sieltä oikeasti löytääkin jotain!
Ensimmäinen napapaita-hame-yhdistelmäni koskaan. Tunnen oloni edelleen tuossa hieman pönäkäksi, mutta ehkä siihen tottuu. Kädessä myös uusi vastahankkimani 600 euron Olympuksen kamera, joka meni heti ensimmäisen viikon jälkeen huoltoon/vaihtoon jumittaneen objektiivin takia, eikä ole vieläkään tullut takaisin. Ketuttaa jonkun verran.
Entisten duunikavereiden kanssa käytiin afterworkeillä ja bongasin nämä Apollon ihastuttavat servietit. Odotan sitä päivää, että joskus paikassa vieraillessani oikeasti muistaisin käyttää noita... :D
Kävin myös pari viikkoa takaperin nauttimassa Stand Up Finlandian viimeisestä keikasta tuolla kokoonpanolla ainakin hetkeen (ensi kesänä on muutoksia luvassa) ja olihan se taas ihan mielettömän hauskaa.
...ja pääsin pitkästä aikaa vaihtamaan kunnolla kuulumisia näiden (lavan ulkopuolellakin) hauskojen tyyppien kanssa. Ihan mielettömän hauska ilta taas vaihteeksi, vaikka päädyttiinkin kotiin jo kahden aikaan... Nykyään sitä hyytyy aikaisin!
Tehtiin kiireessä mustikkashotteja vaahdottamattomalla vaniljakastikkeella. Ei kannata.
Törmäsin Töölönlahdella lenkkeillessäni tähän. Enpä ole ennen huomannut... kenenköhän toimesta tuo on pystytetty, tietääkö joku? Totta sinäänsä, harmi vaan, että on niin piilossa siellä puiden keskellä.

Väsähtänyt lapsi bussissa matkalla kohti Lahtea.

Karirannan joutsenet... vähän turha kuva, mutta onhan ne nyt hienoja lintuja! Ja nuo poikaset niin rumia ankanpoikia vielä... :)
Jonkun minkäliepäivän 'haluan jotain hyvää'-kakku. Valmistorttupohja + vaniljakastiketta (vaahdotettua) + valkosuklaa-lime-rahkaa + mansikoita. Liian helppoa, ja silti todella hyvää...

Leipäjuusto ja hillotesti. Lakkahillo maksaa sen kuusi kertaa tavallista vadelmahilloa enemmän, enkä nyt vieläkään sanoisi sen niin ihmeellistä olevan, vaikka virallisesti tuon juuston kanssa kuuluukin. Taidan jatkossa pysyä ihan vaan tuossa vadelmahillossa.
Sisko lähti Budapestiin työharjoitteluun... ajattelin vaihtaa toisen Hollannin reissuni Unkarissa vierailuun.
Ja tätä hehkutin jo instagramissakin. Suomi-karkit, parhainta ikinä! Ostin varmaan joku 500g ja söin kaiken samana iltana. Järkyttävää, mutta olipa hyvää.


Ja se tärkein... Teté on ollut meillä nyt jo kohta kuukauden yli vuoden! Ostin lapselle tuon ketun synttärilahjaksi, äidilta se on saanut nuo edelliset vinkuötökät. Niitä tyttö sitten kuljettelee ympäri asuntoa kuin kalleinta aarrettaan koskaan. En olisi uskonut vuodessa tuohon pikkuiseen näin paljon kiintyväni. On se vaan ihan superrakas.

Kiitos ja anteeksi. Näin isoilla kuvioilla mennään taas vaihteeksi... nyt on vähän tällainen elämänvaihe menossa. Pitäisi ehkä opetella sellaiseksi päivänasu-bloggaajaksi, jolla on jokainen postaus vaan joku asu ja sitten koko postaus sen ihmettelyä. En kyllä vieläkään ole ymmärtänyt, miten sellaisessa blogissa pysyy mielenkiinto, siis sekä kirjoittajalla, että lukijalla... Kai niissä jokin on. 

Kommentit

  1. No ei h****tissä mitään päivänasu-juttuja tai mitään vastaavaa. En todellakaan tajua mikä niissä kiehtoo, kai joillain on tylsä elämä. Mieluummin kirjotat vaan harvemmin ja jotain parempaa asiaa ku mitään pakkovääntääblogiteksti-juttuja. Tääkin oli ihan hyvä postaus, koska hei, kellä meillä nyt koko ajan on jotain äksöniä elämässä!? Kaikilla on normiarkea jossa ei tapahdu mitään sen ihmeempää :)
    -Saukko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tää tylsyys onkin lähinnä oman pään sisällä, luulen :D Ja joo, vois olla tällä vaatevaihtuvuudella vieläkin hiljasempaa, jos siihen lähtis...

      Poista
  2. No tämmöiset sekalaiset kuulumiset on just parhaita! Sitä paitsi, stand uppia ja mansikkakakkua sisältävät viikot ei voi olla ihan kauheen tylsiä:D Intoa sinne gradun viimeistelyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ehkä tää nyt on jotain kriiseilyä oman pään sisällä lähestyvästä syksystä ja talvesta, kun ei edelleenkään tiedä mistä itsensä löytää. Ja kun on aina tottunut elämään kohtuu kiireessä, tallainen tuntuu ahdistavalta... :D Kiitos paljon, ehkä se tuosta vielä saadaan kasaan :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

DIY: ikkunalautojen uudistus

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti