Perheenlisäystä.

Voi että näitä lomaviikkoja. Eilen tuli katseltua finaalimatsia yötä myöten ja sen jälkeen vielä pari jaksoa true bloodia ja siinähän sitä oltiin jo aamuyössä.  Unta riitti pitkälle iltapäivään kuten arvata saattaa, mutta ei kai se niin pahasta ole näin lomaillessa...

Mietin kovasti, että mitä kaikkea taas tähän postaukseen laittaisin, kun pää on ollut täynnä miljoonia ajatuksia ja ongelmia viime viikot. Näin kesäkuun alussa Sannaa Bredassa ja kun siinä käytiin sen hetkistä tilannettani läpi, ei voinut muuta todeta kuin, että omassa maailmassani ei mikään ole niin varmaa kuin epävarma. Tuolloin roikkui ilmassa vielä kaikkien vikojen tenttien tulokset, enkä tiennyt yhtään saanko edes uusintamahdollisuutta sille vikalle tentille. Kaikki oli auki. Samalla järjestelin jo jonkin aikaa suunnittelemaani adoptioasiaa Espanjasta ja tuntui, ettei mikään mene siinäkään hommassa putkeen, kun aina joku sopivan tuntuinen koira ei sitten ollutkaan sopiva, oli juuri saanutkin kodin tai pahimmassa tapauksessa kuollut (viimeisin tapahtui kahdesti).

Olen yleensä aika stressitön ihminen; ajattelen, että asioilla on tapana järjestyä ja kaikella on tarkoituksensa. Tätä mantraa toistelemalla päästiin tuon kesäkuunkin yli. Vika tentti sekä projektiin liittyvän esseen (vihdoinkin saatiin ratkaisu siihen) palautuspäivä on nyt tiedossa, joten niitä ei tarvitse enää stressata. Ja kuten Instagramia seurailevat tietävätkin jo, saatiin perheenlisäyksestäkin vahvistus viime viikolla! :) Meille lentää Espanjasta pieni tyttö ensi lauantaina, kunhan kaikki vain menee suunnitelmien mukaisesti. Cerecon tarhalla on hoidettu kaikki rokotukset ja muut toimenpiteen kuntoon, sisältäen myös steriloinnin, joka tapahtui viime tiistaina. Siinä sitten useampi päivä odoteltiin kuulumisia ja perjantaina saatiin tieto, että tyttö on toipunut leikkauksesta hyvin ja on valmis lentämään Suomeen lauantaina.

Kuva: Auringonkoirat

On kyllä niin hassu fiilis, kun ei oikein osaa vieläkään ymmärtää, että kohta tuossa on uusi pieni karvainen otus pyörimässä jaloissa. Tavallaan ajatus tuntuu täysin oikealta, että niin sen pitääkin olla, koska niin se on aina ollut, mutta toisaalta fiilis on myös hieman hämmentynyt. Vaikka se koira on kuvioissa aina ollutkin, se koira on aina ollut Vili. Koira, jonka olen tuntenut jokaista karvaa myöten nenästä hännänpäähän 17 vuoden ajan. Ja nyt se ei olekaan Vili. Onko tämä uusi koira nyt sitten Vilin korvike? Koska kyllä jokainen koiransa menettänyt tietää sen tunteen, että se oma koira oli se paras koira, eikä sitä korvaa mikään. Eikä sitä kenenkään tarvitsekaan korvata. Onhan se aikalailla itsestäänselvyys, että Vilin ottaisin takaisin, jos se mahdollista olisi.

Kaikista näistä ajatuksista huolimatta totuushan on kuitenkin se, ettei tämä uusi tyttö ole ketään korvaamassa. Ainut asia, minkä pikkuinen korvaa, on se tyhjä tila, jonka Vili jälkeensä jätti. Koiran kanssa suurimman osan elämästään viettänyt tietää kuinka tyhjältä elämä tuntuu ilman sitä karvaista kaveria siinä vierellä. Ehkä kyse onkin enemmän omasta epävarmuudesta, että osaanko sittenkään hoitaa tätä uutta koiraa oikein? Mitä jos se onkin ihan erilainen kuin Vili ja jos se ei tykkääkään minusta samalla tavalla kuin mitä Vili teki? Ja sehän on tyttö, onko tyttökoirien kanssa elämä jotenkin erilaista?

https://www.youtube.com/watch?v=ExJGDsVv9WQ

Tiedän varmaksi sen, että tarvitsen jonkun, joka tarvitsee minua (...ja ei, poikaystävä ei edelleenkään aja samaa asiaa). Tarvitsen tuollaista pientä terroristia tuomaan elämääni säännöllisyyttä ja iloa. Tuo video Vilin sähellyksestä on kuvattu joskus keväällä 2011. Siitäkin on jo yli kolme vuotta, vaikka aika tuntuu paljon lyhyemmältä... Onneksi noita videoita on olemassa, vaikka niiden laatu ei päätä huimaakaan. Ihana katsella tuota touhuamista jälkeenpäin :)

Tarvitsen koiraa, ei siitä mihinkään pääse. Ja nyt sellainen on Espanjasta meille matkaamassa. Nyt vaan sormet ristiin ja peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin :) Instagramin puolella @virpi_dov postailen ehkä hieman reaaliaikaisempaan tahtiin näitäkin kuulumisia. Palaillaan taas!