DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti

Siitä onkin jo useampi vuosi aikaa, kun ensimmäistä kertaa metsästin nettikirppareilta paria pinnatuolia pieneen yksiööni. Haaveena oli tuolloinkin aidot Ilmari Tapiovaaran Fanett-tuolit, mutta hintansa puolesta ei sopivia yksilöitä tullut vastaan, joten tuolloin päädyin johonkin Iskun kopioversioihin samoilta vuosikymmenilta. Muuton yhteydessä tuli myöhemmin nekin myytyä, mutta nyt taas uudelleen huoneen sisustusta miettiessä tarve meikkipöydän tuolille oli kova ja etsintä alkoi. Pohdin pitkään vaihtoehtona myös Kartellin läpinäkyvää Ghost-tuolia tai sen edullisempaa Etolan kopiota... Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei aitoon ole tällä hetkellä laittaa niin montaa satasta, ja koska käytettynä niitä ei löytynyt hautasin koko ajatuksen, sillä "kopioiden" arvo ei koskaan säily ja ajatus vain alkaisi ärsyttämään ajan kanssa.

Syksyllä hankin huoneeseeni Ikean kulahtaneiden Lack-pöytien tilalle uuden sohvapöydän ja tätä tarkoitusta pääsi palvelemaan second-handina hankittu Artekin ritiläpenkki. Tässä linjassa pysyen päätin sitten tällä kertaa metsästää itselleni sen aidon ja alkuperäisen Ilmari Tapiovaaran Fanett-tuolin, kunhan vain hinta olisi kohdallaan. 1950-luvullahan kyseessä oli edullisuutensa ja yksinkertaisuutensa puolesta ns. "joka kodin tuoli", ja vaikka niitä vielä 2000-luvullakin on pyörinyt suomalaisissa kodeissa miljoonan kappaleen paikkeilla, on kyseessä silti haluttu huonekalu sillä nettikirppareilla yksikköhinnat pyörivät satasen molemmin puolin hieman kunnosta riippuen.

Lähtötilanne (myyntikuvat)

Sotien jälkeisessä Suomessa tarvittiin edullisia yleiskalusteita. Säännöstelytalouden aikana huonekalut oli tehtävä puusta, sillä metalleja tai ruuveja ei ollut saatavilla. Puun työstäminen myös taidettiin Suomessa parhaiten, ja koivumetsää riitti. Materiaalipula pakotti suunnittelemaan tarkoituksenmukaisia, yksinkertaisia ja selkeitä esineitä. Keskeistä muotoilijan työssä oli pikemminkin ongelmanratkaisu kuin tuotteen ulkonäkö. Tapiovaaran mukaan tuoli on avain sisustamiseen ja hän keskittyikin niiden kehittelyyn koko ikänsä. Fanett (1949) oli alunperin jokaiseen kotiin sopiva moderni versio talonpoikaisesta pinnatuolista. Tapiovaara piti esikuvanaan Alvar Aaltoa, joka oli tuonut modernismin ja funktionalismin Suomeen 1930-luvulla. Funktionalismin periaatteena on, että tuotteen tulee palvella mahdollisimman hyvin sen tarkoitusta. Tämä vaikutti muotokieleen pelkistävästi, joten aiempien tyylisuuntien suosimat koristelut karsittiin pois. Tapiovaara koki funktionalismiin kuuluvan sosiaalisen tasa-arvon tärkeäksi. Jokaisella tuli olla mahdollisuus hankkia Tapiovaaran tuoleja varallisuudesta riippumatta. Sarjatuotannon avulla huonekaluja pystyttiin tarjoamaan myös vähävaraisille. (Lähde + videot)

Kuten todettu, tänä päivänä tuon Tapiovaaran klassikon hankkiminen on sitten jo hieman enemmän varallisuudesta kiinni... tai tuurista. Nimittäin kyllä noilla nettikirppiksillä on myös niitä myyjiä, jotka eivät tiedä myyvänsä klassikkoa, mutta niin, sitä se vintagen metsästys on; tuuria ja taitoa tasaisissa määrin :) Koska itsellä ei ole paljoa mahdollisuuksia maakuntamatkailuun huonekalujen perässä, metsästin omani ihan Uudenmaan alueelta ja lopulta löysin itselleni sopivaan hintaan hieman elämää nähneen kappaleen. Sain tingittyä hinnasta neljäsosan pois vedoten pinnan halkeamaan ja kuljetuksen kotiovelle.

Tuolin pinta pohjamaalin jälkeen.

Olihan se ihan hirveässä kunnossa, mutta kuten ehkä olette huomanneet, nautin suunnattomasti kaikenlaisesta näpertelystä ja vuosien saatossa on tullut myös hankittua kaikenlaisia materiaaleja ja välineitä tällaisiin projekteihin. Ensin tuoli pääsi kunnon maalipesulle, jonka jälkeen käytin hetken jos toisenkin noiden maalitahrojen raaputteluun ja pintojen hiomiseen. Yksittäisen pinnan halkeaman korjasin alkuun kuumaliimalla (kuivuu supernopeaan, joten sain pidettyä sitä pihdeillä puristuksissa sen aikaa), sekä lopuksi vielä täytin tarkemmin halkeaman kaikki kolot toisenlaisella pikaliimalla. Alkuun levitin tuoliin kerroksen tartuntapohjamaalia, jonka annoin kuivua rauhassa muutaman tunnin. Tämän jälkeen hioin taas pinnat kertaalleen ja rapsuttelin niitä jo kertaalleen hiottuja vanhojen maaliläiskien aiheuttamia kohoumia kunnolla pois. Tuo yksi kerros alusmaalia toi todella hyvin esille kaikki tuolin kauneusvirheet, joten niitä oli helppo käsitellä vielä ennen varsinaista maalikerrosta.

Ja tosiaan kaiken sen hiomisen ja siistimisen jälkeen oli sitten vuorossa varsinaisen maalikerroksen sutiminen. Loppujen lopuksi tuoli tuli maalattua sillä varsinaisella kalustemaalilla n. 2-3 kertaa: pohjapuolelle riitti kaksikin kerrosta, mutta ne kaikista eniten kulutusta vaativat osiot (kuten istuinosa) veivät kolme kerrosta maalia. Käytin kunnostamiseen keittiörempasta jääneitä maaleja eli Tikkurilan Otexin tartuntapohjamaalia sekä Teknoksen puolihimmeää Futura Aquaa. Jos noita maaleja ei olisi kaapissa valmiiksi ollut, olisin ehkä valinnut tuoliin mieluummin puolikiiltävän pinnan, mutta tällä budjetilla olen joka tapauksessa erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tuoli on erittäin tukeva ja lopputulos on mielestäni noin niinkuin esteettisessäkin mielessä erittäin kaunis. 

Onneksi jaksoin kytätä useamman viikon noita nettikirppareita, että tällainen hiomaton timantti sieltä sitten löytyi... väittäisin tuolin kolminkertaistaneen tuon ostohintansa tässä projektissa eli ei siis lainkaan paha. Tietenkään se nyt ei ihan ole yksi yhteen työmäärän kanssa, mutta tämä nyt menee jo ihan harrastuksestakin ;)

Eli sellainen siitä siis tuli, mitäs tykkäätte? Loppuun tietenkin vielä tuollainen perus "ennen-jälkeen" ihmettely... Kylläpä onkin hyvä fiilis näin jälkikäteen, etenkin kun pientä huolta aiheutti etukäteen sen haljeneen pinnan korjauksen onnistuminen. Mutta hyvin meni ja lopputulosta arvioidessa saa kyllä ottaa ihan suurennuslasin käteen, jos meinaa kyseisen kohdan tuolta selkänojasta silmämääräisesti etsiä, sen verran kätevästi se sinne piiloutui.

Mitähän sitä sitten seuraavaksi remppaisi? :D