Mitä jos vaikka pokat seuraavaksi?

Perustelin tänään koulukavereille, etten millään voi lähteä niiden kanssa ulos, koska on pakko lukea ensi viikon uusintoihin. Jostain syystä kuitenkin ilta hurahti pitkästä aikaa blogeja lukiessa ja sitten muistin, että tänäänhän tuli myös Hyvät ja Huonot Uutiset... täällä kun kello on kivasti sen tunnin jäljessä, niin ohjelmat voi tuolta TVkaistalta katsella aikalailla aikataulussaan. Mietin viikonloppuna, että voi kun siihen jaksoon on vielä aikaa, koska sitten kun näen sen, on eka tentti jo ohi. Ja nyt se on ohi.


En osaa taas sanoa juuta tai jaata tuosta tämänpäiväisestä kokeesta, kun tavallaan tuntuu, että vastasi kysymyksiin ihan ok, mutta jotenkin en ehkä ole vielä ihan tässä akateemisessa maailmassa niin syvällä, että osaisin sanoa menikö hyvin vai ihan puskiin. Sama fiilis on tosin ollut aikaisemmissa tenteissä muillakin. Viimeksikin yhden toisen tentin (jonka uusinta on ensi viikolla) kohdalla vaikka kuinka moni luuli, että meni tosi hyvin ja silti ne jotka pääsi läpi, pääsi läpi todella rimaa hipoen. Tavallaan todella ahdistavaa.


1-Kuva otettu 26.3.2014 klo 17.09


Tämänpäiväiseen kymmenen kysymyksen tenttiin, jossa kysymykset jakaantui neljään eri tapaukseen ("case") oli annettu aikaa vain 2h, mikä on mielestäni tosi vähän, jos haluaa kunnolla vastaukset jäsennellä. Itse muutenkin tykkään aina lukea kokeen läpi alkuun ja miettiä mitkä kysymykset on itselle vahvimpia ja mihin haluan panostaa, jonka jälkeen kirjoitan suttupaperille sitten kunkin kysymyksen kohdalla listauksen asioista, jotka haluan mainita jne. Meni kyllä taas niin minuutilleen, ettei siinä niitä tehtäviä enää lopussa läpi luettu, viimeisen pisteen laitoin, kun valvoja ilmoitti, että nyt loppu.


Lisäksi olen huomannut, että käsin kun kirjottaa englanniksi, on se tosi paljon hitaampaa kuin suomeksi kirjoittaminen. Tai etenkin verrattuna koneella kirjoittamiseen. Sitten kun haluaisikin vaihtaa jonkun virkkeen ennen edellistä, niin ala siinä sitten kumittamaan ja kirjoittamaan uusiksi. En muistanutkaan kuinka työlästä noiden kokeiden tekeminen on! :D


1-Kuva otettu 26.3.2014 klo 17.08


Mutta joo siis, en ole juuri tänään lukenut, mutta toisaalta jos olisin lähtenyt ulos, olisi tämä sama vetelehtiminen tapahtunut huomenna ja varmaan puolen päivän verran vähintään. Joten kotiinpäin ehkä edes vähän. Lisäksi sain tänään viestiä yhdeltä belgialaiselta pojalta, joka oli aikoinaan Helsingissä vaihdossa, että he on kaverin kanssa tulossa viikonloppuna Bredaan, jos haluan liittyä parille seuraan. No tottakai haluan! Ja kiva, että kutsu tulee tällein ajoissa, eikä kuten yhdeltä hollantilaiselta vaihtaritutulta keskellä yötä, että hän on Bredassa bilettämässä, tuu tänne. Että niin, minäkin sinua ja vain humalassa. Joooka tapauksessa, myös lauantai ja sunnuntai-ilta on buukattuja, joten todellakin lukemiset menee aikalailla huomiseen ja alkuviikkoon. Sunnuntaina siis sinne Bäkkäeiden Damin keikalle, jei! En malta odottaa, oli se niin hyvä jo ekallakin kierroksella! :)))


Toivottavasti muuten viikonlopulle on luvassa hyvää säätä, vaikka se konsertti nyt sisällä onkin. Tänään pyöräilin koulusta kotiin sellaisessa kelissä, ettei enää edes osannut olla vihainen, kun sitä vettä tuli vaan niin saatanasti. Sellainen todella luovuttanut olo. Ajoin sateessa vajaa 10min ja kotiin päästyäni tunsin pyörän selästä noustuani kuinka vesi valui vatsaa pitkin... Olin tuossa ajassa kastunut alusvaatteita myöten talvitakin läpi. Ihan hyvä ennätys sinäänsä. #fuckhyeahholland


1-Kuva otettu 26.3.2014 klo 17.10 #2


Joo. Ja asiaa on taas niin paljon ja sen vierestä, että voisi ehkä lopetella taas. Niin ja mitenniin muka typeriä kuvia tässä postauksessa? No kun löysin nuo vanhat lasit Lahdesta ja mietin, että miltäköhän tuntuisi näyttää fiksulta. Otin ne mukaan ja totesin, että ei, en edelleenkään näytä lasien kanssa fiksulta. Tai yhtään miltään. Ehkä se on lasien vika, kun noissa on muutenkin sellaiset hölmöt osittain hopeanväriset timanteilla (joo ihan oikeasti niillä) päällystetyt sangat ja niin, ei se hopea väri kauheasti nappaa. Ja muutenkin näytän lähinnä joltain kirjastotädiltä.


Aikoinaan hankit lasit päänsärkyä ehkäisemään, koska tykkäsin aina vältellä luokassa eturiviä. Samoin leffassa ne toi terävyyttä teksteihin. Tehojahan noissa on välttämättömän tarpeelliset -0.25, mutta optikon mukaan todella kannattava hankinta, jos vaikka autolla ajaa. Niin, no onhan mulla se ajokortti. Viimeksi taisin ajella Juhon autoa Helsingissä Hollantiin muuttopäivänä, kun piti kentälle menoa organisoida sen suuren laukkumäärän kanssa. J itseasiassa taitaakin olla ainut, joka mulle on koskaan autoaan uskaltanut antaa ajettavaksi, siinä on usko ja luottamus kyllä kohdillaan.


Mutta siis joo, lasit. Ehkä siinä voisi olla se seuraava turha hankinta, kun tota rahaa kuitenkin nyt on niin, että kipeää tekee. Joskus katselin jotain RayBanin tosi kivoja kehyksiä, että jos vaikka sellaiset. Ei tämä näkö vissiin mihinkään ole muuttunut vuosien aikana, mutta lasit on oikeasti aika kiva asuste. Ja saattaahan sitä vielä autoakin joskus ajella... Pitää ehkä keksiä vielä muutama peruste tätä hankintaa tukemaan. Ehdotuksia?


Ja nyt SPSS. Shit.


... tai pari jaksoa Awkwardia. Jostain syystä kaipaan Sadieta?!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti