DOV <3 TVkaista

Yeah, maanantai! Ja kuten julkaisuajankohdasta voittekin päätellä, erittäin aikainen sellainen, sillä olen taas onnistunut sotkemaan rytmini useamman tunnin päikkäreillä koko viikonlopun mitalta, joten tässä taas ollaan.


(EDIT: ...ja vielä pikkuisen extraa, sillä postaus oli miltei valmis, kunnes esikatseluvaiheessa wordpress vaatikin tunnareita ja koko tunnin kirjoittelu linkkeineen katosi johonkin bittiavaruuteen. Kauhean kiva.)


Olin taas, kuten ahkeran opiskelijan kuuluukin, suunnitellut viikonlopuksi paljon artikkeleiden lukua ja tehtävien aloittamista, mutta sitten kävi niinkuin yleensä keskiverto-opiskelijalle käy, en oikeastaan tehnyt mitään. Siis koulutöiden eteen. En tosin käynyt ulkonakaan (mulla alkaa jo itellänikin olla ikävä niitä baaritarinoita, joita tänne joskus kirjoittelin) ja vietin lähinnä aikaa vaan "telkkarin" ääressä :D


1-IMG_4457

Ensinnäkin, kiiiiiiitos teille kaikille ihanille, jotka vinkkasitte mulle TVkaista-palvelusta!! Harmittelin pari viikkoa takaperin suomalaisten tv-ohjelmien puuttumisesta, erityisesti Tanssii Tähtien Kanssa -kauden missaaminen otti suunnattomasti päähän, koska tänä vuonna mukana sattuu olemaan kaveri, joten totta hemmetissä haluan katsoa kaikki jaksot! Toinen murheenkryyni oli lokakuun alussa alkava Hyvät ja Huonot Uutiset, jonka panelisteihin liittyy taas tällä kaudella mukaan Pirjo Heikkilä (jeee!), joten ihan ehdottomasti haluan jokaisen jakson nähdä...


Ja kuten tuolla Instagramin puolella näkyikin, en sitten joudukaan kärsimään TV:n puuttumisesta, sillä otin teidän vinkkien jälkeen TVkaistan asiakaspalveluun yhteyttä ja kerrottuani kuulleni vinkin lukijoilta, sain ilokseni palvelun tunnarit blogiyhteistyön merkeissä!


Tälläkään kertaa kyse ei kuitenkaan ole vain bloggaajan edusta, vaan sain mahdollisuuden tarjota myös DOV:n lukijoille TVkaistan 14 päivän kokeilujakson veloituksetta! (ohjeet postauksen lopussa)


1-IMG_4476

TVkaistahan on ehdottomasti ideaalein palvelu juurikin ulkomailla asuville suomalaisille (joita teitäkin lukijoiden joukossa näyttää ihan mukavasti olevan), koska sieltä pääsee katsomaan kaikki ohjelmat, joita ei muuten ulkomailla pysty netinkään kautta näkemään. En ehkä ole ainut, joka on turhautunut siihen jatkuvaan "ei katseluoikeutta tällä maantieteellisellä alueella" tms. lainiin, joka siihen ruudulle aina ilmestyy... Voi niitä itkupotkuraivareiden määrää, ennen tätä luksusta :D


Joka tapauksesa, jos ei pelkästään ulkomailla, niin näen TVkaistan kyllä myös tosi kätevänä Suomessa, etenkin jos ei kotona ole digiboxia tai muuta vastaavaa tallentavaa laitetta. Erityisesti parhautena mainittakoon se, että palvelussa ei tosissaan tallenneta yksittäisiä ohjelmia, vaan kanavia, joten etukäteen ei turhan paljon tarvitse miettiä mitä haluaa katsoa :)


Kanavista on tarjolla kaikki peruskanavat; yle1, yle2, mtv3, nelonen, sub, yle teema, yle fst, jim, tv viisi, suomi tv, voice tv, liv ja ava (kaikki tälleen tyylikkäästi pienellä kirjoitettuna) ja noista voi sitten valita ne omat lempparit (tai vaikka kaikki, jos siltä tuntuu). Tallennus lähtee käyntiin siitä hetkestä, kun on tunnarit luonut ja omat tallennettavat kanavat valinnut.


Eli esim. jos eilen jäi TTK- jakso näkemättä, niin uusinnan saa tänään nauhalle, kun luo tunnukset ja valitsee mtv3:n tallennukseen ennen klo 14.50 Suomen aikaa :) Tallenne on katsottavissa yleensä siinä tunnin parin jälkeen ohjelman loppumisesta.


1-IMG_4492


Vähiin käy tällaiset käytännön asiat, joita Suomessa kaipaa, kun nyt saa fiilistellä kaikkia syksyn "must see" ohjelmiakin melkeen livenä :D Luonnollisesti en missään nimessä myönnä, että olisin palvelun kautta myös julkkis BB:tä erehtynyt katselemaan (who are those people?!), mutta siis tosiaan KAIKKI enemmän tai vaähemmän turha TV:n täyte on täälläkin katsottavissa ihan vaan, koska se nyt sattuu tallentumaan yhdelle suosikkikanavistani... ;)


Ja tosiaan kuten postauksen alussa jo mainitsin, koodilla LAdaysofv pääsevät siis DOV:n lukijat lunastamaan omat 14 päivän tunnuksensa TVkaista-palveluun!! Tuota koodia klikkaamalla pitäisi tulla kokeilujakson tilauskaavakkeeseen automaattisesti, mutta jos haluaa esim. katsoa tilaussivuston hinnaston ja sitä kautta tilata, niin valitsee vaan kohdan "minulla on maksukoodi" ja näppäilee sen sitten siihen kenttään itse. Erittäin yksinkertaista! Tarkemmat ohjeet palvelun käyttöön löytyy TVkaistan sivustolta, jos jokin juttu jäi vielä mietityttämään :)


Niin ja tosiaan ei varmaan postauksesta jäänyt epäselväksi ketä paria tuossa TTK- kisassa kannatan, eli nyt vaan kaikki äänestämään Samia ja Annaa jatkoon!!! :D


(Postaus toteutettu yhteistyössä TVkaistan kanssa.)

Kommentit

  1. Mua ärsytti ulkomaille muuttaessa eniten, etten nähnyt enää Salkkareita. Sit tajusin Saksan television (Itävallassa on vaan joku kolme omaa kanavaa ja muuten katotaan Saksan kanavia) rajattomat mahdollisuudet (kuvittele kauheimmat tosi-tv-ohjelmat ikinä, ne varmasti löytyy) ja aloin kattoo saksalaisia ohjelmia :D Ehkä pitäs kuitenkin ottaa käyttöön toi 14 päivän kokeilujakso, niin pääsisin taas Salkkareiden pariin ;)

    VastaaPoista
  2. Haha, ite en oo Salkkareita seurannu pieneen ikuisuuteen, mutta onhan toi pari viikkoakin ihan kiva extra sinne saksalaisten ohjelmien keskelle :D

    VastaaPoista
  3. Oihijoi! Oon tätä tvkaistaa monesti harkinnut, nyt pitää ihan tosissaan koettaa :D. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Todellakin kannattaa! Siinähän sitä näkee onko oma juttu :)

    VastaaPoista
  5. sitähä mun piti vaa sanoo et ei mulla ainakaan toimi tuo maksukoodi

    VastaaPoista
  6. Hmmm... Kyllä sen pitäisi toimia joulukuulle saakka. Onkohan sinulla jo entuudestaan olemassa tuo TVkaista-tili? Tilin luominen TVKaistaan vaatii Facebook-tunnuksen ja koska koodi on "tutustumistarjous", se toimii vain uusille asiakkaille. Jos näin ei ole, kannattaa laittaa viestiä TVkaistan aspaan, he osaavat varmasti auttaa! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti

DIY: ikkunalautojen uudistus