Siitä on jo yli 17 vuotta, kun koin elämäni parhaimman päivän. Se oli sen vuoden syyslomaa edeltävä perjantai jolloin sain ensimmäistä kertaa syliini oman pienen karvapalloni, Vilin. Otettiin hieman varaslähtöä tuolloin, koska Vili oli vasta 8 viikon ikäinen eikä pikkuista ollut vielä rokotettukaan, haluttiin tehdä se itse, kunhan vain saataisiin lapsi kotiin syyslomaksi. Olin tuolloin 11-vuotias ja onnellisempi kuin ikinä. 17 vuotta, 3 kuukautta ja 8 päivää. Tänään oli elämäni kamalin päivä. Vili nukkui pois. Vain kaksi viikkoa ja kaksi päivää ennen joululoman alkua. Tiesin, että tämä päivä tulee. Tiesin sen jo 11-vuotiaana, että joskus tulee se hetki, kun joudun Vilistä luopumaan. Viimeiset viikot on olleet todella epävarmoja, ja olen jo muutamaan kertaan meinannut blogissakin kysellä tietääkö joku Lahden alueelta kotikäyntejä tekevää eläinlääkäriä ihan vain varmuuden vuoksi, jos ja kun se tilanne tulee, että päätös pitää tehdä. Olin vain sokeasti ajatellut, että se tap...
Jee! Following! Kivaa iltaa! :)
VastaaPoistaJee! Kiitos! :)
Poista