Carnival part II & Spice Girls costumes


Vielä muutama kuva maanantain karnevaali-illalta. Päivällä olisi ollut keskustassa mitä ilmeisemminkin ne viralliset karnevaalikulkueet, mutta on pakko sanoa, etten ihan hirveästi pistä arvoa niille vaunukyhäelmille ja erityisesti sille järkyttävälle melulle. Vaikka 'hienojahan' ne on ja paljon on jengi vaivaa nähnyt, voitte vaikka googletella, mutta se paraatien melutaso on jo sitä luokkaa, ettei oma pää vain yksinkertaisesti kestä... Välillä joissain Bredan baareissakin miettii, onko sellaiset desibelit edes laillisia, millä se musiikki parhaimmillaan huutaa? Tai sitten vaan hollantilaisten kuulo on keskimääräistä huonompi...




Nyt kun mietin, en ole ihan varma mistä koko Spaissari-idea lähti, mutta yleisesti ottaen tykkään tällaisissa tilanteissa rakentaa kaikenlaiset asut osista, joille voi olla käyttöä vielä jatkossakin. 90's-teema noin yleisesti ei välttämättä sytytä ihan hirveästi, mutta Spice Girls ilmiönä on mielestäni kuolematon, ja hommahan luonnollisesti toimii parhaiten, kun homma on kollektiivista, tai hahmona, joku todella tunnistettava tapaus. Itse päädyin Emmaan, koska koin asun yleisesti ottaen helppona toteuttaa, mutta olisin jättänyt idean suosiolla hyllylle ilman noita kenkiä. Oikeastaan kaikki kolme valitsemaamme maustetyttöä vaatii onnistuakseen 'sen tietyn jutun', josta hahmon tunnistaa niin yksin kuin yhdessä. Jos Emmalla se on kengät, polvisukat ja saparot, Gerillä se on tuo Union Jack- mekko ja Mel B:llä nuo hiustötteröt. Luonnollisesti näitä tukee muut hahmoihin liitetyt jutut kuten Gerin punaiset hiukset ja Mel B:n eläinkuosit, mutta googletellessani erilaisia yrityksiä noista asuista, löytyi netistä paljon yrityksiä, jotka joo ehkä toimivat ryhmänä, mutta yksin ei sitten niin millään. Toisaalta esim. hahmoina Victoria ja Mel C on mielestäni todella haastavia yksinään toteutettavaksi, koska jotenkin niistä puuttuu ne vahvat elementit, mitä taas toisissa tytöissä yksinään on. Vai mitä olette mieltä?

Näin siis näkisin, että saatiin aika kivasti kasaan nuo hahmot ja sitä tuki myös vastaantulijoiden kommentit - hahmot oli selkeästi tunnistettavia, ja juurikin niiltä tärkeiltä osin. Mistä meidän asut sitten koostui? 
  • Mel B:n tukka saatiin aikaiseksi kahdesta afroperuukista ja pirun sarvista (pannasta). Isompi peruukki varsinaiseen käyttöön ja sitten sellainen pienempi sen pirupannan päälle ja kokonaisuus kasaan rautalangalla ja kultaisella lahjanarulla. Vaatteissa Anniina päätyi kireisiin kultaleggareihin, mustaan toppiin ja eläinkuosiseen huiviin sen päällä. Iho taas saatiin tummemmaksi meikkivoiteella ja ruskealla luomivärillä (toimi yllättävän hyvin!)
  • Gerin mekkoja löytyy netistä usealtakin sivustolta ja oikeastaan koko asu nojaa niin vahvasti siihen, ettei muut elementit ole niin justiinsa. Joka tapauksessa Marliesin hiukset värjättiin punaisella spray-värillä ja meikiksi valittiin vahva punainen huulipuna ja tumma silmämeikki.



Sitten se oma asu:
  • Emman kenkien metsästys oli hieman haasteellista, mutta lopulta tärppäsi Ebaysta. Kengät oli uudet, sillä käytettyjä en oikeanlaisia löytänyt sitten millään. Toinen ongelma oli tullimaksut, joita olisi jenkeistä tilattaessa saanut maksella, joten tuo Brittikauppa oli todella jees. Kaiken lisäksi tällä Ebay-myyjällä olisi ollut vielä ilmainen palautuskin, jos saamaani sähköpostia on uskominen, mutta siihen nyt ei ollut tarvetta. Yleensä käytän kokoa 38, joten riskillä otin jäljellä olevista 39, mikä ei lopulta ollut huono valinta, sillä tuo keinonahka ei tosiaan paljoa muotoudu ja kenkien sidonta mahdollistaa kireähkön lopputuloksen. Katsoin myös kyseisen merkin omilta sivuilta, että koko 6 vastaisi enemmänkin kokoa 38-39, mikä hieman antoi lisävarmuutta. Posteineen noille tuli yhteensä hintaa 53e (melkein puolet hinnasta postikuluja!!)
  • Vanhan Hennesin mekon (ihanalta lukijalta sain aikoinaan ostettua uuden valkoisen, joten tämä vanha kulahtanut olikin kaapissa odottanut uutta väriä) värjäsin Dylonin 'powder pink' pesukonevärillä, ja lopputulos oli tosi kiva ottaen huomioon, että kankaassa oli keinokuitujen lisäksi vain 30% puuvillaa!! Keinokuituihinhan väri ei tartu... Polvisukat nappasin Hennesin alehyllystä 3 eurolla, hiusnauhat löytyi jostain joululahjapaketointitarvikkeiden joukosta (säästän aina kaiken) ja karkkikaulakoru ihan vaan karkkikaupasta.
  • Hiukset on kerätty saparoille ihan oman tukan voimin, joskin joukossa on pari tuollaista vaaleanpunaista lisäkettä. Lisäksti totesin, että on todella tärkeää jättää ne otsahiukset siihen eteen (vaikkei ne varsinaisesti olisikaan otsahiuspituutta), koska Emmalla oli saparoiden kanssa aina otsis... ja itselläni on niin hemmetin korkea otsa, että ilman otsatukkaa nuo saparot näytti todella kamalalta :D



Kyllähän siis tuohonkin asuun rahaa upposi, mutta kohtuudella. Mekolle tulee aivan varmasti käyttöä ihan arjessa/juhlassa, koska värjäystulos oli sen verran hyvin onnistunut, ja sukat nyt on sukat. Karkkikoru menee varmaan kyllä roskiin (erehdyin yhden maistamaan ja ihan kivasti oli hajuveden sun muun paskan aromia siihen tarttunut, ettei ainakaan sitä alkuperäistä tarkoitusta tarvitse miettiä). Ja nuo kengät, voi vitsit. Emma taisi kyllä luonnossa olla jonkinmoinen hukkapätkä sillä itse huitelen noilla 180cm pituudessa, ehkä jopa vähän päälle. Hollannissa ei pituus eikä mikään, mutta onhan se nyt pitkä :D Tuntuu kyllä, että ainakin King's dayssa rakennan taas asun näiden ympärille ihan vaan, koska jollain tapaa olen tosi ihastunut näihin popoihin... ja ehkä sitä kesällä voi jo hyvillä mielin niiden todeta olevan ainakin melkein muotia, vai? 

Ainiin, ja olihan meillä kaikilla nuo euron puhallettavat mikit Hemasta!! :'D Ihan mieletön lisä asuun ja ainakin Irish pubissa saatiin vetää playbackinä ihan oma showkin :p Ja oliko se nyt lauantaina, kun joku itseään laulajaksi väittänyt veti Scary Spicelle jotain ballaadia tämän mikkiin... Hämmentävää, mutta hauskaa.


Ps. Enkä todellakaan oikeasti ole noin ruskea, jotenkin tuo valotus/salama ja varjot tekee omiaan... Kyseisessä kamerassa, kun ei edes ole sitä 'darker skin' efektiä (joka on kesäisin kyllä aikamoinen hitti pokkarilla kuvattaessa...) :D

Kommentit

  1. Huikee asu sulla! Inhoon naamiaisia, mutta ois kyllä hauska jossai päästä fiilistelee ja nostalgisuuden takia päästä käyttämään jotain tollasta asua :D Ja arvaa haaveilinko lapsena noista paksupohjakengistä, mutten koskaan saanu :(

    -Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En ole yleensä itsekään liikaa innostunut naamiaisista, mutta täällä kun ihan kaikki ottaa homman niin tosissaan, niin jotenkin sitä itselläkin se fiilis nousee ihan eri tavalla. Itsekin olisin halunnut sillon 12-vuotiaana juuri tällaiset valkoiset kunnon paksupohjaiset kengät, mutta jouduin tyytymään vaan johonkin 7 senttisiin, kun ei noita missään oikein ollut saatavilla. Nyt on hyvä sitten fiilistellä senkin edestä :D

      Poista
  2. Siis pitääkö mun pukeutua jotenkin muuten kuin oranssiin sillon huhtikuussa? 😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlettelepa Kings Day.. tai ennemminkin Queen's Day (enemmän kuvia), kyllä se pukukoodi oranssia on pääsääntöisesti, mutta mitä idiootimmat vaatteet kokonaisuudessaan, sen parempi :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti