16 September 2015

Budapest Széchenyi Spa

Heräsin tänään ensimmäisen kerran Tetén suukkoihin kahdeksan aikaan, mutta superväsyneenä vedin peiton vielä korville ja jatkoin unia kymppiin asti. Tuossa vaiheessa kurkkasin kännykästä säätiedotteen ja kauhistuin 11 aikaan näkyvää tummaa sadepilveä, joka jatkuisi pitkälle iltaan. Ulkona ei vielä satanut, joten hirveällä kiireellä vaatteet päälle ja koiran kanssa ulos. Ja sittenhän se sade alkoikin siinä lenkillä pikkuhiljaa... ja nyt ulkona tulee vettä ihan täysillä. Se on syksy, ei epäilystäkään.

Bredassa näyttäisi olevan hyvin samanlaiset säät tällä hetkellä kuin Suomessakin, joten ehkä ihan hyvä, että sieltä löytyvät vaatteet on ihan vaan sitä syys-talvisesonkia. Sinnepäin mennessä en muutenkaan pakkaa mukaan oikeastaan mitään, koska kaikki matkalaukuissa oleva tila on kullan arvoista takaisin tullessa. Majoitutaan Bredassa Anniinan luona, joka tosin matkaa jo sunnuntaina itse Suomeen, joten meillä ei juuri yhteistä aikaa ehdi Hollannissa olla. Nyt vielä Finnair laittelee pelottavia viestejä lipunvaihtomahdollisuuksista liittyen perjantain lakkoon, joita en kyllä millään halua käyttää. Haluan lentää lauantaina, ja vielä enemmän haluan sen lennon olevan ajoissa! Onneksi tuo nyt on vasta iltapäivälento, mutta tällä menolla ei senkään kanssa ajoissa olla. En nyt tykkää yhtään. Saa nähdä kuinka käy. 

Kuitenkin tähän syksyiseen päivään/iltaan ajattelin tuoda jotain aurinkoista, eli hieman kylpyläkuvia Unkarista parin viikon takaa. Ja voi että tuo altaiden äärellä kerätty rusketus on jo pelkkä muisto vain...






Ja kyllä, tämäkin blogi on nyt sitten varustettu bloggaajan bikinikuvilla, jotka tosin ei ehkä vastaa sitä perusstandardia mitä siihen bikinikuntoon tulee... Mutta olkoon. Saa kai sitä jokainen auringosta bikineissään nauttia oli se kroppa kuinka michelin tahansa. Itselläni oli Unkarissa tavoite käydä ainakin yhdessä kylpylässä, koska se ilmeisesti kuuluu asiaan siellä vieraillessa. En ihmettele, se oli niin kivaa, että lopulta lilluttiin siellä kolmena päivänä yhteensä. Tämä Széchenyin kylpylä on vissiinkin Budapestin suurin, siinä missä Gellért on vanhin. Kylpylöitä on lukuisia muitakin, mutta itselleni tärkein kriteeri näin loppukesästä oli ehdottomasti ulkoaltaat ja auringosta nauttimisen mahdollisuus. Ulkoaltaissa oli kolmen lämpöistä vettä, joista isoimmassa viihdyttiin eniten, koska se oli viilein, 26 astetta. Kun sää itsessään meni auringossa sinne neljäänkymppiin, ei saman lämpöinen allas houkuttanut sitten niin yhtään. Silti kun kuvia katselee, näytti kuitenkin nuo lämpimät altaat olevan suositumpia. Voi tosin johtua siitäkin, että tässä isossa altaassa oikeasti uimiseen vaadittiin jonkinlainen päähine. Itse ei viitsitty uimalakkiin kolmea euroa tuhlata, vaan ostettiin parinkymmenen sentin suihkumyssyt :D No olihan ne idiootin näköiset, mutta jos hetkellisesti halusi kunnolla pulahtaa tuon pelkän portailla lillumisen sijaan, se lakki oli hyvä olla... muuten oli samantein uimavahti puhaltelemassa pilliinsä. Ja kyllä meitä idootin näköisiä oli siellä paljon muitakin...

Sisäänpääsy kylpylään maksoi n. 15e ja parin euron erolla sai ottaa joku peruslokeron yhteisestä pukuhuoneesta tai kokonaan oman pukukopin. Maksettiin Inkerin kanssa yksi pukukopillinen maksu ja käytettiin sitä sitten yhdessä. Suosittelen ehdottomasti ottamaan tuon kopin! Se on paljon lähempänä altaita ja kaikinpuolin mukava käyttää. Pukukopin lukitus toimi tuollaisella leikkikellon näköisellä rannekkeella, josta pystyi käytävän laitteessa tarkistaa oman kopin numeron, ja kylpylästä lähtiessä rannekkeen pudotus palautusboxiin avasi ulos johtavan pyöröportin. Ihan kätevä systeemi. Kylpylästä saa tarpeentullen ostettua tai vuokrattua ihan kaiken uimapuvuista pyyhkeisiin ja varvasläpsykkäisiin, mutta melkeinpä se kannattaa omat viedä mukana, jos mahdollisuus on. Aurinkoisella säällä arkenakin aurinkotuolit on loppu ja varattu täyteen pyyhkeillä jo puolenpäivän aikaan, joten kannattaa olla ajoissa. Itse missattiin ensimmäisellä kerralla tuolit kokonaan, mutta mentiin sitten kylpylän katolla olevalle auringonottoterassille hetkeksi pötköttelemään, jossa tuoleja oli ihan kivasti vapaana. Ainut vaan jos on sekalaisessa seurueessa liikenteessä, ei tuo ole ehkä vaihtoehto sillä tuo kyseinen kattoterde oli vain naisille ja sehän näkyi. Oltiin Inkerin kanssa selkeästi hieman ylipukeutuneita omissa bikineissämme, kun kaikki muut naiset makasi siellä alasti... (syy miksi kattoterassista ei valitettavasti ole kuvia).













Kuten kuvista näkyy, sisäaltailla emme juurikaan viihtyneet. Käveltiin kyllä kaikki allasosastot läpi, mutta jotenkin ei tuollaisella säällä tehnyt mieli lillua sisätilan tupaten täynnä olevissa altaissa, vaikka ilmeisesti juurikin nuo mineraali- 'thermal bath' -altaat on se juttu. Ehkä joskus talvella sitten... ehkä. Jotenkin itseäni vain ahdisti se ajatus istua myrkynvihreässä vedessä vieraiden ihmisten välissä ihokosketuksella. Ne altaat oli oikeasti juuri niin täyteen ahdettuja! En myöskään pidä saunomisesta ja se höyryinen sisäilma loi lähinnä ahdistavan kuin virkistävän fiiliksen. Että niin, en ehkä saanut kylpylästä irti sitä mitä ihmiset sinne noin keskimäärin lähtevät hakemaan, mutta kyllä sen 15 euroa maksoi jo ihan tuosta fiiliksestä upeiden rakennusten ympäröimänä ja perusuima-altaassa auringon palvomisestä. Voin sanoa käyneeni Budapestin kylpylässä, mutta en nyt ole ihan varma olenko oikeasti saanut kosketusta siihen 'parantavaan mineraaliveteen'. Ehkä pitää uskoa, että sitä oli ulkoaltaissakin, sitten kyllä.

Summa summarum, suosittelen ehdottomasti vierailemaan, jos Budapestiin matkaatte. Kesällä tuo antaa pienen helpotuksen rantaloman kaipuuseen, ja talvella varmasti lämmittää kylmyyden keskellä. Viikonloppuna hinnat on muutaman euron arkea kalliimmat ja varmasti altaat myös ruuhkaisemmat. Joka tapauksessa homma pelittää ja henkilökunta osaa työnsä, eli sellaista etelä-eurooppalaista turhaa säätämistä ei juuri näkynyt. Suosittelen :)

4 comments:

  1. Oon nähnyt tänä kesänä tosi monella kuvia just tuolta kylpylästä ja MÄKIN HALUUN! Pitää ehkä ens kesänä suunnata rajan toiselle puolelle kylpemään :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo kannattaa, ja ehdottomasti nimenomaan kesällä! :)

      Delete
  2. Hyvin kuule kehtaa tuota kroppaa esitellä! :)

    ReplyDelete