Betty Crocker Clinic

Katsoin juuri muutama päivä takaperin sen SATC-kohtauksen, jossa Miranda käy konditoriassa tarkoituksena ostaa itselleen kunnon suklaakakku, mutta pihiydessään päätyy lopulta leipomaan itselleen suklaakakun sellaisesta jokaisen city-naisen valmiskakkujauheseoksesta. Niin ja sitten kaikessa säälittävyydessään syö sen lähes kokonaan, roskiksen kautta. Tiedättekö, voin myöntää samaistuvani kyseiseen jaksoon täysin. Joskus aikoinaan, kun uunin vielä omistin, nuo valmisjauhepaketit oli kaikkien niiden, ah, niin ihanien muffineiden sun muiden takana. Pienellä sovelluksella saa noista todella hyviä settejä aikaan, eikä kaapissa tarvitse koristeiden lisäksi olla kuin vettä ja öljyä, täydellistä. Ensinnäkin todella helppoa, ja kerta-annokseksi myös edullista.


Ei siinä, etten kykenisi yhtä kakkupohjaa vääntämään, mutta aina ei vaan jaksa. Kuorrutteen tein kyllä ihan itse, saavutus. Maku tosin oli vähän jännä, kun kaapista löytyikin tavallisen tomusokerin sijaan vain mansikan makuista versiota (miksi ihmeessä sitä on sinne edes koskaan ostettu?), mutta hei kyllä tuota juuri sellaiseen Miranda-fiilikseen veti hyvällä omallatunnolla...


1-10617484_10152262367991190_2038389415_n

1-10615907_10152262368186190_1497917077_n

Enkä edes syönyt kaikkea. Myönnän, että kuorrute on huomattavasti parempaa tavallisella tomusokerilla ja kahvilla tehtynä, mutta nyt mentiin sattuneesta syystä mansikkaisella sivumaulla ja se rajoitti sitä mättämistäkin, ällömakeaa. Ei kyllä pitäisi katsella niin paljon sarjoja... liikaa vaikutteita. Yksi syy siinäkin, miksi jätän kaikki leivontaohjelmat ihan suosiolla väliin - olisin todella iso.


Vaikka Sinkkuelämä kuuluukin niihin sarjoihin, joita voi netistä aika kätevästi katsella missä päin maailmaa tahansa, olen jostain kumman syystä tykännyt katsella niitä TVkaistan kautta Liviltä. Ehkä siksi, että silloin ei tule katsottua liian montaa putkeen, vaan juuri se kohtuullinen pari kappaletta illassa :p Muuten kyllä tuijotan monia sarjoja aina ihan liian monta jaksoa putkeen ja sitten sitä voikin ihmetellä, mihin se elämä on kadonnut. Kotimaisia sarjoja ei kuitenkaan Hollannissa juuri voi joidenkin ihme "maarajoitusten" takia katsella kanavien omilta nettisivuilta, joten on kyllä tosi jees olla tuollainen palvelu, jossa sekin onnistuu, mm. ensi viikollahan alkaa Vain Elämää- sarjan 3. tuotantokausi, pääsee siihenkin taas koukuttumaan...


Huomasin tänään sähköpostien joukossa TVkaistan postin, jossa mainostettiin jokavuotisia "Back to school"-tarjouksia. Lukuvuoden alkamisen sekä loppukesän kunniaksi tarjolla on tällä hetkellä kivat 2 lisäkuukautta kaupan päälle 12kk-tilauksille ja 1 lisäkuukauden kaupan päälle 6kk-tilauksille! Käytännössä tämä meinaa siis 2 kuukautta kaupan päälle vuoden tilauksiin eli yhteensä 14 kuukautta hintaan 98 euroa, tai vaihtoehtoisesti 1 kuukausi kaupan päälle kuuden kuukauden tilauksiin eli yhteensä 7 kuukautta hintaan 59 euroa. Kyseiset tarjoukset ovat voimassa 14.9.2014 saakka. Jos palvelu ei ole entuudestaan tuttu, voivat DOV:n lukijat kokeilla edelleen 2 viikon ajan TVkaistaa täysin veloituksetta koodilla "LAdaysofv". Jos tilaus miellyttää, voi sitä sitten kätevästi jatkaa noilla edeltävillä tarjouksilla edullisesti pidemmäksikin aikaa. Itse olen käyttänyt palvelua nyt vajaan vuoden verran ja olen kyllä ollut todella tyytyväinen. Eipä ole yksikään suomalainen lempparisarja jäänyt ulkomailla asumisen takia välistä! Kannattaa ehdottomasti ainakin kokeilla tuon parin viikon verran, jos et sitä ole vielä tehnyt :)


... Ja nyt voisin ehkä käydä vielä viimeisen kerran jääkaapilla, vaikka ilmoitin jo kuuden aikaan, että tänään ei enää tarvitse mitään syödä. Kasin pintaan tuli kuitenkin pieni lipsahdus ja nyt sitten varmaan se toinen. Ja sitten ei enää, vannon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti