Lokakuun sekalaiset

Aina silloin tällöin jaksaa tyhjentää myös puhelimen kuvat koneelle, joten tässä tulisi taas tällainen sekava katsaus lokakuuhun näin kuvien kautta. Joskus ainakin tuli ihan positiivista palautetta tällaisista postauksista... vähän niinkuin "päivä kuukausi V:n kanssa" tai jotain sinne päin :) Ja etenkin, kun on nämä postaukset jääneet taas vähän vähemmälle, köh köh.

Tyttöjen ilta Lahdessa, josta löytyy myös Teerenpeli ja sen mustikkasiiderit.
Neonpinkki ulkoilutakki on syksyn harmauteen mitä parhain ostos. Etenkin, kun se oli -60% alessa...
Väsynyt lapsi.

Kaksi vuotta sitten pakattujen vaatteiden läpikäyntiä. Vili <3 Eihän näitä enää voi edes miettiä putsaavansa.
Mikä syksy! Töölönlahti.
Töölönlahti.
No kun kaveri, niin minäkin. Vadelma-Daim-chilirouhe.

Tapasin baarissa pojan, jolle ehdin antaa numeroni, ennen kuin selvisi, että tyypin huumorintaju ei ihan kohdannut omaani. Kyllä sitä itse liikakiloistani jaksan heittää läppää vaikka kuinka, mutta kun puheenaihe on makea vs. suolainen ja kundi kommentoi, että kuinka musta näkyykin, että makea maistuu ja jatkaa tätä "vitsiä" jenkkakahvoista löysiin vaatevalintoihin, kunnes en enää edes usko asian olevan vitsi, niin joo. Lähdin kotiin ja seuraavana päivänä saan puhelimeeni viestin, että olipa kiva tutustua ja blaablaablaa. Laitoin päivän jäljessä vastauksena vain tämän kyseisen kuvan. Eipä kuulunut pojasta enää mitään.
Joponi myynti-ilmoituksen yksi kuva. Kyllä, se meni eikä ole enää pinkkiä jopoa. Jotain fiksumpaa seuraavalle keväälle.
Tein bataattiranuja. Onnistui yli odotusten.

Niin joo ja unisieppari... pitääkin laittaa diy-ohjetta bloginkin puolelle.

Vaihteeksi taas Töölönlahtea.

Vanhoja käyntikortteja läpikäydessä tuli vastaan tällainen LV:n myyjältä saamani hintakoosti vuonna 2009. Niin ne on laukkujen hinnat lähes tuplaantuneet kuudessa vuodessa. Hyi että.
Oli tylsää, revin tapetit. On muuten koukuttava kone tuollainen tapettihöyrytin... en enää ikinä maailmassa koskaan lähde tuohon hommaan ilman sellaista. 
On se huone vaan raikkaampi vaaleilla seinillä :) Pitää ehkä vuokranantajallekin kertoa tästä pienestä operaatiosta jossain vaiheessa...
Eerikinkadun Puro ja niiden salaatit. On hyviä!!

Lounasseurana Vivve. Edellisestä kerrasta taitaakin olla se pari vuotta, kun nähtiin ihan ajan kanssa. Niin se aika lentää.
Rakkauspakkaus.

Bussissa matkalla Lahteen ja lapsi turvallisesti turvavöissä kuten kuuluukin.

Lahden HongKong ja edullinen mattolöytö. Laitoin kämppikselle viestiä, että no nyt löytyi eteiseen metrikaupalla mattoa. K-raudassa vastaava oli kympin metri, joten tämä puolet edullisempi versio oli erittäin mieluinen tarjous.
Kyllä. Näinkin mielenkiintoisissa merkeissä on lokakuuta vietelty. Mikäs siinä. Nyt painaa ihan järkyttävä sunnuntaiväsymys päälle, kun tuli kahtena iltana putkeen käytyä 'yksillä' ja palattua kotiin vasta kolmen aikoihin. En edelleenkään tajua miten vielä muutama vuosi sitten jaksettiin tätä settiä joka ikinen viikonloppu ja siinä välissä vielä täydet työpäivät. Nyt väitän, että kyllä se kolme vuosikymmentä jo jossain tuntuu... :D

Kommentit

  1. Jestas mitkä käytöstavat sillä pojalla oli! Mua ahdistaa nykyään käydä baarissa, kun se meininki siellä on mitä on.. Onpa Vilitstä lähtenyt paljon karvaa. Varmasti ollut aika tunteellinen hetki, kun törmäsit herran jättämään muistoon. Asutko muuten samassa asunnossa, kuin ennen muuttoa Hollantiin? Mitä mössöä tossa bataattien kanssa on? Näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja siis kun se tyyppi ei tajunnut, että läppä vaan meni liian pitkälle, kun jatkaa vaan... :D

      Vilistä tosiaan lähti paljon karvaa aikanaan, kun kaikki enemmänkin karvaa keräävät vaatteet näytti lähes aina tolta... asia, joka silloin turhautti ihan kunnolla ja nyt juuri tuollaiset löydöt saa todellakin kyyneleet silmään. Oma pieni karvapallo se oli :')

      Ja kyllä, tulin tähän samaan kämppään takaisin, kun sisko on toistaiseksi ulkomailla työharjoittelussa ja hänen kämppis tässä niin vähän, että jaan kämpän nyt toisen alivuokralaisen kanssa. Helppoa, kun omat huonekalutkin oli täällä valmiina ja kamat pakattu tämän asunnon varastoon talteen. Keväällä täytyy katsella asumisjärjestelyjä varmaan uudelleen, mutta toistaiseksi tässä.

      Ja bataattiranujen kanssa olin tehnyt tuollaisen uuniperunatäytteen: lämminsavulohta, kermaviiliä ja tilliä. Ihan superhyvää! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pientä pintaremonttia - DIY keittiökaappien maalaus.

DIY: ikkunalautojen uudistus

DIY - Fanett-pinnatuolin entisöinti