30.11.2015

Valmistujaisia.

Voi kaukana on ne ajat, kun tänne blogiin tuli se yli 20 päivitystä kuukaudessa :'D Itseasiassa luulin niiden aikojen olevan hieman lähempänä kuin 2013 alkuvuodessa, mutta joo ei. Kymmeneen postaukseen olen tähdännyt, tämän vuoden maaliskuussa olen saanut aikaiseksi peräti 17, mutta tässä kuussa jäädään tähän neljään, mikä on kyllä aika heikko tulos. Joka tapauksessa marraskuu (jonka taas meinasin kirjoittaa isolla, hemmetin englanti (myös tuo meni ensin isolla)) oli erittäin vivahteikas ja ehdottomasti paras kuukausi tässä syksyssä toistaiseksi. Harvemmin näin on, koska marraskuut on synkkiä ja pimeitä eikä niistä kukaan tykkää. Jotenkin vain tähän mennessä sitä on jollain tapaa ollut sellaisessa omassa Hollanti-kuplassa, mutta tämän kuun aikana ekoja kertoja alkoi taas pikkuhiljaa rakentamaan sitä elämää täällä Helsingissä.

Kuitenkin sen enempää muihin juttuihin vielä sukeltamatta, tämä kuukausi alkoi 1.11. sukulaisten kanssa vietetyillä valmistujaisjuhlilla. Ensimmäinen kuva on pieni throwback syyskuuhun, jolloin tosiaan nuo maisterin paperit kävin Hollannista nappaamassa. Jälkeenpäin valmistujaiskuvia katsellessa tulee lähinnä ärsytys siitä, etten edes kihartimen verran voinut matkalaukkua tuolloin täyttää ja mukana ei ollut muita kuin maailman epäsopivimpia vaatteita, jotka ei tosiaan tehneet tilaisuudelle mitään kunniaa... enkä edes aloita tuosta huivista, jonka olisi voinut heittää hiiteen edes kuvien ajaksi. Puh.


No mutta, Suomessa päätin pitää pienet valmistujaiset etenkin isäni puolen sukulaisille ja näitä juhlia vietettiin sitten isäni luona Lahdessa. Kuvia on, mutta isukki antoi aika tiukan toiveen, ettei heidän kotoaan mitään kuvia sitten sosiaaliseen mediaan. Ok. Kyllä se blogikin vissiin aikalailla somesta menee, joten kunnioitetaan tätä toivetta nyt sitten. Otin kuitenkin muutaman kuvan omasta repertuaaristani, nimittäin jälkkäreistä, joiden valmistamisen otin mielelläni vastuulleni. Suolaiset tuli sitten muualta, mutta itse halusin hoitaa makeat, koska niiden kanssa leikkiminen on aina yhtä kivaa. Ei ehkä ne perinteisimmät valmistujaiskakut, vaikka kakkutaikinaa tulikin käytettyä...

Cakepops. Superhelppo, mutta kaikessa piperryksessään se eniten aikaa vievä leivonnainen. Ja voi tuska kuinka kauan taistelin, että sain tuon alusen toimimaan täydellisesti ja tikut pysymään oikeasti pystyssä! Mutta oli ihan superhyviä. Taikinapohjana toimi suklaa-appelsiini-makuyhdistelmä, joka sopi ihan jokaisen suklaankin kanssa yhteen. Oli hyvää, ja täytyy ehdottomasti tehdä joskus uusiksikin.

Muita herkkuja oli ihan perus mokkapalakuppikakut, stroopwafelit (s-marketista löytyy) sekä mansikka-valkosuklaalla kuorrutetut popparit (on hyviä!!). Nämä oli ehkä enemmän tällaisia tyttöjen herkkuillan tarjoiluja kuin mitä normaalisti valmistujaisissa voisi ajatella olevan, täytekakkua ja sen sellaista, mutta toisaalta olenko tähänkään mennessä mennyt odotusten mukaan minkään asian kanssa, joten aika sama. Ja kyllä ihmiset tykkäsi, sehän se tärkeintä oli :)


Niin ja tosiaan, tuli vihdoin koulultakin sähköpostina meidän valmistujaisjuhlan kuvat. Oma diplomin allekirjoituskuva oli aika kamala (koska ne hiukset ja se huivi), mutta ryhmäkuvasta en liikaa valita, hyvin hukkuu joukkoon :D Ja tosiaan tuijotin noita kahta kuvaa ties kuinka kauan miettien, miksi ihmeessä ne kaksi kuvaa lähetti, kun on ihan samanlaisia, ennekuin tajusin, että toisessahan oli tosiaan nuo meidän koordinaattorit mukana. Blond moments.




Että sellaista marraskuun alkuun, vaikka huomenna alkaakin jo joulukuu. Näin tämä menee. Voisin tässä vielä koostaa muutaman muunkin postauksen menneeltä kuulta kunhan kerkeän ja ainakin julkaista ne tuolla roikkuvat luonnokset jossain vaiheessa. Lupaus, jonka pitäminen on aivan liian vaikeaa, vaikka aikaa on kyllä ihan hyvin ollut tässä viime aikoina :D

Ps. Teté makoilee tuolla sohvalla jalat kohti kattoa maailman suloisimman näköisenä, eikä siitä ole kuin pari viikkoa, kun se treffeillä (kyllä, olen käynyt sellaisilla) puri sitä miestä naamaan. Jep. Story of my life. Tästä säikähtäneenä (ja silmät päästäni hävenneenä), pienen konsultoinnin jälkeen, eilen vihdoin varasin paikan kolmelle eri koirankoulutusluennolle: "Koiran ei-toivotun käytöksen ratkaiseminen", "Miten eläin oppii", sekä "Koiran elekieli" + noiden jälkeen yksityistunnin Tetén kanssa, koska joo. Ei hemmetti mikä tyyppi... Onhan se omassa seurassa maailman täydellisin ja lutuisin pieni karvapallo, mutta miesviha. Tavallaan ymmärrän tyttöä, mutta on sitä nyt vaan pakko alkaa asiasta pääsemään yli, vaikka sitten näin. Onneksi kohta tulee veronpalautukset ja itsellekin sentään pari satasta sieltä tilille kolahtamassa, joten saa tuonkin lystin maksettua. Jeejee.

Palataan taas näihin, kivaa viikkoa kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea valmistumisen johdosta! Todella hyviltä näyttää noi cakepopsit!

    VastaaPoista