SO LONG | Days of V 2.0

Tiedättekö mikä äideissä on niin ihanaa? Ne kuuntelee aina. Siis aina, vaikka ohimennen vain mainitsisi jotain, niin silti ne kuuntelee. Ainakin meidän äiti. Se taisi olla joskus maaliskuussa, kun ihailin Sokoksella noita Muurlan emalisia muumimukeja, ja erityisesti ihastuin tähän Tove 100-vuotis malliston kappaleeseen. Oli siis aivan ihana yllätys, kun kesällä kotiin pääsin ja tällainen paketti odotti pöydällä! Muki oli paketissa Hollantiin asti, kunnes viimeinkin raaskin sen avata... Melkein väittäisin, että kahvi maistuu tästä jopa paremmalta kuin Starbucks-mukista :) "Se on psykosomaattista. Yläpää ei tunne pelkoa, mutta jalat tutisevat." - Nipsu Netti on täynnä erilaisia muumien mietelauseita ja niitä lukiessa osui silmään tuo edeltävä, sillä se kuvaa täydellisesti tämän aamun fiiliksiä, sen verran on taas keho reagoinut tähän vajaan viikon jännitykseen. Viikonloppuna otin hieman rennommin ja käytiin Marliesin kanssa ulkona lyhyesti molempina iltoina, mutta sunnuntaista...

Joskus kolme vuotta sitten laitoin blogiin lettuohjeen. Siis sellaisen, jonka reseptiin kuuluu myös jauhot, mikä ilmeisesti nykyajan trendin mukaan on vissiinkin todella epätrendikästä. No onhan se totta, ettei ne valkoiset vehnäjauhot ole se ravinnerikkain ruoka ja kuten olen joskus itsekin nillittänyt tänne blogiin, aiheuttaa ainakin pastan muodossa aivan järkyttävää turvotusta (ja painonnousua, jos on vaakaa uskominen kuun vikojen viikkojen aikaan, kun rahat on riittäneet juuri ja juuri siihen pestopastaan...) Joka tapauksessa takaisin niihin lettuihin... Nykyään jauhot korvataan banaanilla! Niin ja koska resepti on ihan kamalan vaikea, ajattelin laittaa sen tännekin, ettei vaan pääse unohtumaan. Ei vaan, oikeasti laitan tänne "reseptin" ja kuvat siksi, että noista letuista tuli oikeasti hyviä ja sen verran kauniita tuossa lautasella, että oli pakko ottaa kuvatkin :) Tarvitset siis banaanin ja kaksi munaa... Sitten ne sekoitetaan tosi hyvin. Itse olin laiska ja vedin koko ...

Buhuu. Huomenna tähän aikaan istun bussissa kohti Helsinki-Vantaata.  Itseasiassa nyt istun jo lentokentällä. Jostain kumman syystä nuo postaukset harvoin valmistuu niiden aloittamispäivänä... odotan sitä päivää, kun saan tuon luonnoskansion siivottua! Kauheasti olevinaan hyviä ideoita ja postausaloituksia, mutta siihen ne sitten jää. Mm. kaikki toivepostauksetin on siellä otsikoineen, mutta en silti ole millään saanut mitään aikaiseksi. Kuinka turhauttavaa. No joka tapauksessa, kentällä ollaan. Postaus reaaliaikainen, kuvat parin viikon takaa. Yleensä lomilla Suomessa on tullut aika nopeasti sellainen fiilis, että haluaa takaisin Hollantiin, mutta nyt, aivan kuten viime lokakuussa Vilin kanssa, fiilis on hieman päinvastainen. Ärsyttää lähteä takaisin. Ensi viikon puolella odottava tentti ei millään tapaa paranna fiilistä, mutta lähinnä tuo Tetén Suomeen jättö kaivelee... Miten sitä voikin reilussa kuukaudessa kiintyä tuollaiseen pieneen karvapalloon niin paljon? Siitä on tullut jo ni...

Äidin kanssa ollaan aina mietitty, mikä siinä onkin kun kaikki päivämäärät aina toistaa itseään meidän perheessä. Äiti ja sisko on molemmat syntyneet 23.päivä ja minä ja toinen (jo edesmennyt) sisko taas 17. päivä, molemmissa tapauksissa synttärit tasan kuukauden välillä. Vilillä on tänään syntymäpäivä, 19.8. ja Teté tuli meille tasan kuukausi sitten 19.7. Vili nukkui pois 27.11. joka on meidän ensimmäisen koiran Rokin syntymäpäivä. Samoin meidän mummon kuolinpäivä osuu oman 6-vuotis syntymäpäiväni kanssa päällekkäin. Jänniä sattumia mielestäni... Joka tapauksessa jos Vili olisi vielä elossa, tänään täyttäisi pikkuinen 18 vuotta. Olo on syystäkin ollut jotenkin tosi haikea, on sitä pientä vaan niin kamala ikävä edelleen. Muutama kuukausi takaperin pohdin vielä uuden koiran tuomaa fiilistä ja mietin, etten sitten sillä yritä jollain tapaa täyttää sitä tyhjiötä, jonka Vili jätti. Tottahan se on, että koiralla täytetään koiran jättämä aukko, ei epäilystäkään, mutta nyt ymmärrän sen, ettei...

Katsoin juuri muutama päivä takaperin sen SATC-kohtauksen , jossa Miranda käy konditoriassa tarkoituksena ostaa itselleen kunnon suklaakakku, mutta pihiydessään päätyy lopulta leipomaan itselleen suklaakakun sellaisesta jokaisen city-naisen valmiskakkujauheseoksesta. Niin ja sitten kaikessa säälittävyydessään syö sen lähes kokonaan, roskiksen kautta. Tiedättekö, voin myöntää samaistuvani kyseiseen jaksoon täysin. Joskus aikoinaan, kun uunin vielä omistin, nuo valmisjauhepaketit oli kaikkien niiden, ah, niin ihanien muffineiden sun muiden takana. Pienellä sovelluksella saa noista todella hyviä settejä aikaan, eikä kaapissa tarvitse koristeiden lisäksi olla kuin vettä ja öljyä, täydellistä. Ensinnäkin todella helppoa, ja kerta-annokseksi myös edullista. Ei siinä, etten kykenisi yhtä kakkupohjaa vääntämään, mutta aina ei vaan jaksa. Kuorrutteen tein kyllä ihan itse, saavutus. Maku tosin oli vähän jännä, kun kaapista löytyikin tavallisen tomusokerin sijaan vain mansikan makuista versiota (...

Kun katsoo parin kesän takaisia kuvia täällä blogissa, minulla ei todellakaan ollut lomaa tai muutenkaan vapaa-aikaa töiden ohella sinä kesänä mitenkään liikaa, mutta olinpa silti ihan hemmetin ruskea. Tämän kesän täyttämä luppoaika ja auringon määrä olisi mahdollistanut vaikka millaisen pigmentin hankkimisen, mutta olenko sitten tullut todella vanhaksi tai jotain, kun ei ole kyllä yhtään napannut tuolla pihalla näillä ilmoilla makoilla. Olen aina ollut kesäihminen, ei epäilystäkään, mutta jollain tapaa se oma raja kulkee siinä 25 asteen mukavuusalueella - ei enempää, ei vähempää. Tällä viikolla jopa näyttäisi siltä, että voisi vihdoin aurinkoon uskaltautua ilman sulamisvaaraa... Joskaan en tuon auringon tarttuvuudesta enää osaa sanoa, mutta tuntuu niin hassulta olla kesällä ihan saman värinen kuin mitä muutenkin ympäri vuoden. Puuttuu ihan kokonaan se lomalta paluu -fiilis ilman kunnon rusketusta :D Sain alkukesästä postissa vaikka mitä kivoja aurinkorasvojakin testiin mm.  Tanstorelt...

Viikonloppuna tuli tehtyä neljässä päivässä reipas 50h töitä, joten maanantaina tuntui ihanalta rentoutua meidän isän veneellä ja nauttia auringosta koko päivä. Lähdettiin Padasjoelta Päijänteelle ja veneiltiin lähisaaristoa ympäri pysähtyen lopulta yhteen saarista syömään ja uimaan. Talviturkin voi omassa tapauksessani heittää siinä vaiheessa, kun ilma (ja vesi) on niin lämmin, että doriksetkin sulaa pelkästä varjolämpötilasta... Onneksi oli edes hieman omaa väriä alla, sillä olin tyhmä enkä edes miettinyt aurinkorasvoja lähteissä. Ei varmaan edes tarvitse mainita, että aurinko oli tuolla järvellä aika paahtava vajaan 30 asteen säässä, eikä sitä edes siinä tuulessa huomannut... Onneksi en pahemmin kuitenkaan palanut, mutta ihan kivasti sai ainakin kasvot väriä muutamassakin tunnissa :) Olisin mielelläni laittanut tänne muutaman kuvan myös muista mukana olleista, mutta heti jo ensimmäistä kuvaa ottaessa isän kommentti oli: "Eikä mitään kuvia sitten mihinkään sosiaalisiin ...