You're never too old.

...ainakaan mitä tulee Linnanmäkeen. Tässä on tainnut mennä oikeasti aivan liian monta kesää, etten ole tuossa viereisessä huvipuistossa käynyt. Jotenkin sitä on miettinyt, ettei niistä laitteista saa kuitenkaan niin paljoa enää irti ja rannekeetkin maksaa ihan liikaa, jonoista puhumattakaan. Noh, tänä kesänä olin jo päättänyt, että josko sitten nyt, mutta tämäkin vain venyi ja venyi, kunnes siskon kaveri kertoi, että heillä oli duunipaikalla "lintsipäivä" (tai no aamupäivä), jolloin mukaan pääsisi myös kaveri. Koska olin siskolle ja hänen kaverilleen kesän myötä järjestänyt sisäänpääsyjä useimmillekin keikoille ja tapahtumiin työni puolesta, järjesti tämä kaveri sitten asiat niin, että sai kuin saikin mukaan ottaa useamman kaverin mukaan noihin Lintsin huvituksiin. 

Epäilin vahvasti, etten jaksaisi laitteissa paria enempää mennä, mutta pakko myöntää, että kolmen tunnin aika loppui ihan liian nopeasti kesken, eikä se saldoksi jäänyt seitsemän laitetta tuntunut yhtään riittävältä... Jos jotain tuo päivä siis varmisti niin sen, että ehdottomasti täytyy mennä taas ensi kesänä, ja tosiaan ei enää pienintä epäilystäkään ottaakko laitelippuja vai ranneke - todellakin ranneke. Niin kivaa oli!

Vähän kyllä kuvat toistaa itseään, kun jokaisessa lasit päässä ja muutenkin look jotenkin tuollainen juice, kun hiuksetkin tuollaisella bad-hair-day-nutturalla. Taisi tässä kyllä olla hieman edellisen illan skumpat aiheuttamassa jonkinlaista oloa, että ehkä siitäkin syystä pysyneet ne lasit tiukasti naamalla... :D Mutta joo, eipä se silti vienyt liikaa fiilistä laitteissa kieppumiselta, kivaa oli kuten näkyy. 

... tosin noista laseista tulikin mieleen. Ostin nuo kyseiset blehat kaksi vuotta sitten (miten siitä voi olla jo kaksi vuotta?!?!), kun päätin palkita itseni maisterivuoden alkuun pääsystä (jos joku vielä muistaa ne kaameat tilastotieteen teoriakoeuusinnat). Silloin samaan konkurssiin ostin itselleni myös ihanat Massimo Duttin nahkasaappaat, jotka tänään kaivoin taas näin syksyn lähestyessä kaapista esille. Ja itse olen niin hölmön sentimentaalinen, etenkin mitä joihinkin vahvan tunnejäljen omaaviin tavaroihin tai asioihin tulee, että saatan jäädä todella pitkään vaan miettimään ja haaveilemaan jotain omiani, kun ne tulevat vastaan. Tämä ei päde tosiaan kaikkiin tavaroihin, ja huomasin tuossa kesällä tällaista karkeaa "konmaria" suorittaessani, että nyt sitä vihdoinkin on kasvettu tiettyjen aikojen yli, kun oikeasti tuli annettua eteenpäin aivan tajuton kasa mm. viisi vuotta sitten päättyneen parisuhteen aikaisia esineitä (- ja älkää ymmärtäkö tätä väärin - en tosiaan ole ollut kiinni siinä parisuhteessa viittä vuotta, mutta jotenkin on aikaisemmin halunnut säilyttää vaikka jotain Thaimaasta ostettua norsupehmolelua, koska se nyt vaan oli muisto kivasta reissusta). Mutta nyt jotenkin huomaa, että noihinkin tavaroihin on alkanut tulla sellainen päinvastainen kuin "aika kultaa muistot"-fiilis, ennemminkin "aika ruostuttaa muistot"-fiilis, eikä se pehmolelunorsu nyt enää tunnukaan miltään. 

Toisaalta tähän myös kontrastina edelleen omistan ison laatikon teini/lukioaikaisia krääsätavaroita, joihin nyt vaan sattuu liittymään tosi kivoja muistoja ja niistä en kyllä kaikista luovu koskaan. Osa kyllä lähti nyt viimein roskiin, mutta usea jäikin. Mutta se mikä tässä koko jutussa nyt oli pointtina, niin on hassua näin reilu vuoden Hollannista paluun jälkeen huomata, että jotenkin ne tunteet ja fiilikset noihin Hollannin opiskeluajan asioihin, tavaroihin ja muistoihin on juuri nyt todella pinnassa. En osaa selittää sitä fiilistä, mutta eilen esim. yhdessä projektipalaverissa, kun ääneen pohdin tulevaisuuden suunnitelmiani ja väläyttelin sitä, että olen Hollannistakin katsellut töitä, se jotenkin vihlaisi. Ehkä siksi, että vaikka edelleen ajattelen Hollantiin takaisin muuton ja siellä työskentelyn mahdollisena, koko ajan enemmän ja enemmän rakennan elämääni Helsingissä... etenkin kun miettii töiden osalta - ilmoittauduin kuukausi takaperin hollanninkielen nettikurssille, mutta arvatkaapa vain kuinka paljon sitä tuli sitten lopulta opiskeltua? Aivan. Ei juuri yhtään. Materiaalit on kyllä olemassa ja voin palata niiden pariin ihan milloin haluan, mutta jotenkin nyt vain välttelen koko ajatusta. Jotenkin tuntuu niin turhauttavalta edes etsiä jostain Damista töitä, kun mitään perustoimistoduunia ei tosiaan haluaisi, kun niiden palkat on todella huonot ja asuminen ko kaupungissa aivan sairaan kallista. Sitten taas ne enemmän omat duunit vaatii paikallisen kielitaidon, ja jotenkin en edes tiedä jaksanko tässä vaiheessa enää nähdä vaivaa asian eteen..? Yksi hollantilainen tuttava tuossa vaan taas puhelimessa kyseli, että olenko vielä katsellut sieltä töitä ja jotenkin tuntuu jo itsellekin paha sanoa, etten olisi, että enpä taida enää kovin vakavissani niitä edes haluta. Niin karua kuin se onkin. En tiedä, ärsyttävää. 

Ja niin, tosiaan taas lähti teksti hieman rönsyilemään, mutta jos palataan noihin aurinkolaseihin ja saappaisiin, niin toinen yksi tosi tyhmä juttu on konetta ihan turhaan täyttävät opiskeluihin liittyvät tiedostot ja ohjelmat. Tai no ei ne isoa tilaa vie, mutta ihan jo visuaalisesti tuossa siivosin tuota selaimen kirjanmerkkipalkkia ja jostain syystä en sitten vaan millään henno poistaa tuota NHTV-kansiota, joka on täynnä ties mitä täysin toimimattomiakin koulun portaalilinkkejä sun muita. Koska olen tällainen. Tammikuussa 2013 jätin puhelimen selaimeen auki Hollannin reissun jälkeen NS:n juna-aikatauluhaun, ja jostain syystä en sulkenut tuota välilehteä useaan kuukauteen. Lopulta päätin pitää sen siellä auki niin kauan, kunnes opinnot on vahvistunut ja tiedän muuttavani Hollantiin. Ja niinhän siinä kävi, että sillä samalla välilehdellä etsin lopulta junia sinä päivänä, kun matkalaukkuineni olin matkalla Bredaan. Ihan tyhmiä juttuja, kun tällain miettii, mutta ehkä noissa kirjanmerkeissä sun muissa säilötyissä kuiteissa ja karnevaalipoleteissa on vaan se ajatus, että eihän sitä koskaan tiedä vaikka vielä mieli muuttuisi... :D 

Ja kuten viimeksi tuli mainittua siitä, että näitä omia postauksia tykkään vuosien takaa selailla, en edes aloita siitä kuinka moniksi tunneiksi olen tuohonkin touhuun uppoutunut :'D Sanokaa, että tällaisia pipipäitä on muitakin? Joka tapauksessa, etenkin tällaisina hetkinä, kun alkaa tosissaan pohtimaan, että mitä sitä nyt seuraavaksi tekisi, sitä vaan uppoutuu näihin juttuihin. Enää ei onneksi ainakaan se parin vuoden takainen kamala ikäkriisi paina, eli jostain stressistä on sentään päästy eroon, mutta kyllä sitä silti aina välillä tulee mietittyä ja punnittua niitä omia valintoja useampaan otteeseen. Koska itse en tosiaan kuulu niihin ihmisiin, joilla on joku selkeä viiden vuoden suunnitelma. Itselläni ei ole pienintäkään aavistusta, mitä teen ja missä olen viiden vuoden päästä - eikä se edes juuri stressaa. Joskus stressasi, ei enää. Mitäpä sitä liikaa miettimään asioita, jotka elävät omaa elämäänsä, kyllä ne sitten menevät niinkuin on tarkoitettukin. Toivottavasti :)

Nyt nukkumaan ja huomenna (eli tänään) illalla katselemaa kavereiden kera jotain yöelämää! Syksyn tullen alkaa taas ihmisiäkin liikkumaan, ja itselläkin on kiireisen kesän jälkeen enemmän aikaa.

... oletteko muuten huomanneet tinderissä sen ihme social/party-sovelluksen? :D Kokeiltiin sitä siskon kanssa viime vkloppuna ihan läpällä, joskaan ilman minkäänlaista lopputulemaa. Mutta esim. jossain lomamatkallahan tuo voisi olla tosi hauska tapa tavata porukkaa ilman mitään tympeää "deittailu"-hommaa, se on jotenkin niin kulunutta. No joo, tulipa vaan siis mieleen tuosta ulos menosta, ei muuten.

Että sellaista, nyt nukkumaan. Palaillaan taas :)